Sunnuntairetki

Sunnuntairetki: Seitsemisen kansallispuisto

Sunnuntairetki: Seitsemisen kansallispuisto

Sunnuntairetki tutustui toukokuun lopulla Seitsemisen kansallispuistoon, joka on yksi Suomen 40 kansallispuistosta. Kansallispuisto sijaitsee valtion omistamilla mailla Ylöjärven ja Ikaalisten kaupunkien alueella. Oppaana toimii Liisa ja Pekka Tyllilä Hiking Travel, Hit Ky:stä.

Seitsemisen kansallispuistossa kiertää kattava polkuverkosto, merkittyjä reittejä on noin 60 km. Reittien varrella on runsaasti tulenteko- ja telttailupaikkoja.

Kansallispuiston pinta-alasta yli puolet on suota. Vuonna 1910 suojeltu Multiharjun aarnimetsä on kansallispuiston sydän, jossa vanhimmat männyt lähentelevät 400 vuoden ikää.

Sunnuntairetkellä kuullaan tarkemmin Seitsemisen luonnosta sekä sen mielenkiintoisesta historiasta. Kuullaan myös, mitä tapahtui puulle, jota presidentti Urho Kekkonen halasi Seitsemisessä. Retken oppaat myös tietävät kertoa, mikä merkitys Seitsemisellä on ollut Suomen hirvikantaan ja kuinka siihen vaikutti Parkanon Paroonina tunnettu metsänhoitaja Gustaf Wrede af Elimä.

Sunnuntairetkellä puhutaan myös läskipyöräilystä, jonka suosio on viime vuosina noussut hurjasti. Seitsemissä pyöräily on sallittu ainoastaan virallisella pyöräreitillä.

Sunnuntairetki 30.5.2021: Seitseminen:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>