Uutiset

Henkilöauto aiheutti useita vaaratilanteita Pirkkalassa ja Tampereella

today1.6.2021

Background
share close

Poliisi sai useita ilmoituksia torstaina 27.5.2021 kello 19-20.30 välisenä aikana henkilöautosta, joka aiheutti vaaratilanteita liikenteessä Pirkkalassa ja Tampereella.

Henkilöauto törmäsi liikkeessä olevaan ajoneuvoon ja pysäköityyn ajoneuvoon Pirkkalassa. Hetken päästä henkilöautosta ilmoitettiin hätäkeskukseen Tampereen Lielahdessa, jossa kuljettaja oli autoliikkeen pihassa. Hetkeä myöhemmin ajoneuvo aiheutti peräänajo-onnettomuuden Sarankulmankadun ja Kolmiokadun risteyksessä. Poliisi ei tavoittanut kuljettajaa. Edellä mainittujen vaaratilanteiden jälkeen hätäkeskukseen ilmoitettiin päihtyneestä kuljettajasta Sammon valtatiellä Tampereella.

Poliisi tavoitti ajoneuvon parkkialueelta Sammon valtatiellä. Kuljettaja oli silmin nähden päihtynyt, tokkurainen ja poissa oleva. Kuljettajaksi ilmeni henkilö, joka oli ajokiellossa. Kuljettajalla oli hallussaan kaksi puukkoa. Kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman ja huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Kuljettaja vietiin verikokeisiin ja tämän jälkeen kiinniotettuna päihtyneiden säilöön Tampereen pääpoliisiasemalle. Ajoneuvon keskikonsolissa havaittiin ajoneuvojen avaimia, joiden pääteltiin olevan autoliikkeestä anastettuja.

Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, huumausainerikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, varkausrikokseen ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitoon.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%