Koronavirus

Pirkanmaa siirtynyt koronatilanteessa perustasolle

today8.6.2021

Background
share close

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin koronatilanne on edelleen helpottanut ja alue on siirtynyt luokittelussa perustasolle, tiedottaa Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä. Koronan ilmaantuvuus on edeltävän kahden viikon ajalta 21 tapausta 100 000 asukasta kohti. Positiivisten osuus Fimlabissa testatuista on 0,7 prosenttia.

Alueellinen pandemiaohjausryhmä kiittää pirkanmaalaisia vastuullisesta toiminnasta ja suositusten noudattamisesta.

– Korona ei ole ohi mutta yhteistuumin on pystytty vähentämään tartuntoja. Erityisesti kouluissa opettajat ja oppilaat onnistuivat pitämään tartunnat vähissä koko kevään ajan, toteaa pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja Juhani Sand.

Pandemiaohjausryhmä tähdentää perustasolla pysymisessä koronarokotteen merkitystä. Nykyisellä tasolla pysyminen edellyttää ykkös- ja kakkosrokotteen ottamista ja hygieniaohjeiden noudattamista.

Pandemiaohjausryhmä poisti tiistaina suosituksensa aikuisten sisäliikuntarajoituksista. Aikuisten lajinmukainen harjoittelu ja kontaktilajit ovat nyt sallittuja myös sisätiloissa. Sekä maskisuositus että etätyösuositus ovat edelleen voimassa.

Myös tartuntatautilain kohtaa 58c on edelleen noudatettava. Sen mukaan yksityisten ja julkisten palvelujen asiakkaille ja tapahtumien osallistujille on annettava esimerkiksi toimintaohjeet mm. riittävistä etäisyyksistä ja käsien puhdistamisesta. Myös pintoja on edelleen tehostetusti puhdistettava.

Perustasolle siirryttäessä aluehallintovirasto ottaa kantaa kokoontumisrajoituksiin.

THL:n tilastot ajan tasalle
Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin 55 tartuntaa, ja niistä saatiin selville 42:n tartuntalähde.

Perheiden sisäisiä tartuntoja oli 20. Ulkomailta tuli kahdeksan tartuntaa. Kuusi tartuntaa saatiin ystävien ja sukulaisten tapaamisesta ja kolme tartuntaa kolmelta eri työpaikalta. Vapaa-ajan harrastuksesta saatiin kolme tartuntaa aikuisten sisäliikunnasta. Yksi tartunta todettiin ravintolasta. Lisäksi oli yksi muu tapaus.

Tietojärjestelmien välisen häiriön vuoksi THL:n tilastoihin on Pirkanmaalle kirjautunut Fimlabin muiden sairaanhoitopiirien tartuntoja. Vika on nyt korjattu ja THL:n ylläpitämä tartuntatautirekisteri saadaan ajan tasalle keskiviikkona. THL:n ja Taysin tilastointitavassa on myös pieniä kotikunnista ja tilastointiviiveistä johtuvia eroja.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%