Uutiset

Veromätkyjen ensimmäinen eräpäivä heinäkuun alussa

today30.6.2021

Background
share close

Jäännösverojen ensimmäinen maksupäivä koittaa huomenna, ensimmäinen heinäkuuta. Tuolloin on eräpäivä mätkyille noin 64 000 Verohallinnon asiakkaalla. Noin 330 000 asiakasta puolestaan joutuu maksamaan mätkyjä elokuun toinen päivä.

Myös ensimmäisten veronpalautusten maksupäivä lähenee, kun palautusten maksu aloitetaan ensi maanantaina, 5. heinäkuuta. Verohallinto maksaa veronpalautuksia heinäkuussa 148 000 asiakkaalle yhteensä 133 miljoonaa euroa.

Henkilöasiakkaiden verotus valmistuu nyt kolmatta vuotta joustavasti, eli eri henkilöillä eri aikaan.  Siksi veronpalautusten tai mahdollisten jäännösverojen eli mätkyjen määräpäiviä on tänäkin vuonna useita. Ensimmäiset saavat veronpalautukset heinäkuussa, viimeisimmätkin joulukuussa.

Kirjoittaja: Kimmo Hoivassilta

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%