Uutiset

Poliisi on saanut selvitettyä Nokian huoltoasemamurrot – tekijät tunnustaneet

today1.7.2021

Background
share close

Nokialla murtauduttiin kesäkuun aikana kolme eri kertaa samalle huoltoasemalle. Tekijät saivat jokaisella kerralla saaliikseen tupakkatuotteita. Rikoksista epäillyistä suurin osa on alle 15-vuotiaita.

Poliisi tiedotti 29.6.2021 kesäkuun aikana Nokialla Ilkantiellä tapahtuneista huoltoasemamurroista. Seuraavana päivänä poliisi sai vihjeen tekijöistä ja asian esitutkinta on edennyt sen jälkeen ripeästi. Tekijöiksi epäillään samaan ystäväpiiriin kuuluvaa kuutta lasta, jotka ovat alustavasti tunnustaneet teot. Eri ajankohtina tapahtuneissa kolmessa varkausrikoksessa tekijät ovat vaihdelleet siten, että osa on ollut varkaissa vain kerran, osa useammin.

Kuudesta lapsesta yksi on yli 15-vuotias ja loput ovat alle 15-vuotiaita.

Poliisi jatkaa asian selvittelyä yhdessä lastensuojeluviranomaisen kanssa.

 

Kirjoittaja: Valtteri Makkonen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%