Päivän haastattelu

Reppu joka selkään – Pirkanmaalla jälleen reppukeräys vähävaraisten perheiden lapsille

today13.7.2021

Background
share close

OP Ryhmä ja HOPE ry keräävät jälleen yhteistyössä koulureppuja 12.-30. heinäkuuta 2021. Viidennen kerran järjestettävän Reppu joka selkään -kampanjalla halutaan tukea vähävaraisten perheiden lapsia lukuvuoden alkaessa. Reppukeräyksellä halutaan varmistaa, että mahdollisimman moni lapsi saa ensimmäisen koulureppunsa koulutien alkaessa, ja myös isompien lasten ja nuorten koulurepuille on tarvetta.

Kuka tahansa voi lahjoittaa koulurepun keräykseen. Lahjoittajien toivotaan pakkaavan repun siististi ja lahjoitettavien reppujen toivotaan olevan uusia. Lahjoituspisteellä voi myös kirjoittaa terveisensä repun saajalle reppuun sujautettavalle kortille. Osuuspankki toimittaa reput paikalliselle HOPE ry:n toimintaryhmälle, joka lajittelee ja jakaa lahjoitukset elokuun alussa suoraan koulutietään aloittaville ja koulunpenkille palaaville.

Vuonna 2020 reppuja kerättiin lähes 3800 eri puolilla Suomea.

Pirkanmaalla reppuja kerätään seuraavissa OP Ryhmän toimipisteissä 12.-30.7. aukioloaikojen puitteissa:

Etelä-Pirkanmaan Osuuspankki
Akaan konttori: Valtatie 8, 37800 Akaa
Urjalan konttori: Kisatie 2, 31760 Urjala
Valkeakosken konttori: Valtakatu 9-11, 37600 Valkeakoski

Kangasalan Seudun Osuuspankki
Kangasalan keskustan konttori, Kuohunkarjuntie 26, 36200 Kangasala
Pälkäneen konttori, Onkkaalantie 70, 36600 Pälkäne

Pohjois-Hämeen Osuuspankki
Oriveden konttori: Keskustie 25, 35300 Orivesi
Juupajoen konttori: Koskitie 50, 35500 Korkeakoski
Mäntän konttori: Seppälän puistotie 8, 35800 Mänttä
Keuruun konttori: Keuruuntie 14, 42700 Keuruu

Tampereen Seudun Osuuspankki
Pääkonttori: Hämeenkatu 12, 33100 Tampere

Pohjola Sairaala Tampere: Kelloportinkatu 1, 33100 Tampere
OP Koti Pirkanmaan: Hämeenkatu 6, 33100 Tampere

Sastamalan Osuuspankki
Pääkonttori: Puistokatu 2, 38200 Sastamala

Ylä-Pirkanmaan Osuuspankki
Ruoveden konttori: Ruovedentie 13, 34600 Ruovesi
Virtain konttori: Virtaintie 40, 34800 Virrat
Kihniön konttori: toimitus ti ja to 10-12.30, Valkamatie 2, 39820 Kihniö

OP Tampereelta, markkinointi- ja viestintäsuunnittelija, Nita Aaltonen kertoo kampanjasta tarkemmin:

 

 

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%