Tampereen Raitiotie Oy:n mukaan kaikki raitiotien osan 1 koeajot on nyt tehty onnistuneesti, kun koeajot on saatu päätökseen myös Hatanpään valtatiellä. Koeajoissa testattiin koko radan ja sen teknisten järjestelmien toimivuus. Ennen liikennöinnin aloitusta linjalla 1 suoritetaan koeliikennettä ja opetusajoja ilman matkustajia.
Tampereen Ratikan koeajoissa testattiin kauttaaltaan koko radan ja sen teknisten järjestelmien toimivuus. Koko rataosa ajettiin läpi ensin hitaasti ja sitten liikennöintinopeuksien mukaan. Testien perusteella todennettiin raiteen, vaihteiden ja ratajohdon ajettavuus. Samalla arvioitiin liikennemerkkien, opastimien sekä liittymien ja suojateiden näkyvyyttä. Lisäksi koeajoissa säädettiin liikennevalojen toimintaa ja testattiin vaihteenohjausjärjestelmää. Testejä tehtiin myös kahdella vaunulla, jolloin tarkastelun kohteena olivat etenkin vaunujen ulottumat sekä liikennevalojen toiminta. Koeajoja tehtiin aluksi öisin, jotta muuta liikennettä häirittäisiin mahdollisimman vähän. Päiväsaikaan tehdyt koeajot tehtiin normaalisti muun liikenteen joukossa.
Tampereen Ratikan liikennöinti alkaa maanantaina 9. elokuuta molemmilla linjoilla eli linjalla 3 Hervantajärveltä Pyynikintorille ja linjalla 1 Kaupin kampukselta Sorin aukiolle. Liikennöinnin aloittamista juhlitaan Tampereella Ratikka-viikon ja Ratikka-juhlan merkeissä. Ratikka-juhlaa vietetään Jugendtorilla sunnuntaina 8. elokuuta kello 12-13.30 koronarajoitusten mukaisesti. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja sitä voi seurata myös suorana lähetyksenä Tampereen Ratikan verkkosivuilla.