Koronavirus, Uutiset

Koronanyrkki: Ahkera rokottautuminen ja maskit tuovat toivoa hankalaan koronatilanteeseen

Koronanyrkki: Ahkera rokottautuminen ja maskit tuovat toivoa hankalaan koronatilanteeseen

Pirkanmaa on edelleen leviämisvaiheessa, kertoo Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä eli ns. koronanyrkki. Viime viikon aikana tartuntaluvuissa tehtiin jälleen uusi ennätys, 559 tartuntaa. Koronan ilmaantuvuus kuluneen kahden viikon ajalta on 200 tartuntaa 100 000:ta asukasta kohden. Positiivisten osuus Fimlabissa tehdyistä testeistä oli 5,3 prosenttia viikolla 31.

Pirkanmaan koronanyrkin viikkokatsauksesta käy ilmi, että tartuntoja saadaan nyt erityisesti kotipiiristä, ja sairastuessaan jo karanteenissa olevien osuus on kasvanut: kolmasosa sairastuneista oli edeltävästi karanteenissa. Tämä antaa toivoa, että tartuntojen leviäminen voisi olla tasaantumassa.

Myös rokotukset etenevät Pirkanmaalla mallikkaasti, ja tämäkin tuo toivoa tilanteeseen. Ensimmäisen rokotteen on saanut 68 prosenttia pirkanmaalaisista, ja 37 prosenttia on saanut molemmat annokset. 12─15-vuotiaiden rokotukset ovat jo alkaneet osassa kunnista.

─ On ilahduttavaa, että niin monet nuoret ovat ilmaisseet aikeensa ottaa rokotus, johtajaylilääkäri Juhani Sand sanoo.

Rokotusten ohella kirurgisten suu-nenäsuojusten ahkera käyttö kuuluu koulujen tärkeimpiin terveysturvallisuustoimiin. Suojaimia suositellaan yli 12-vuotiaille. Pandemiaohjausryhmä ei nyt tehnyt muutoksia voimassa oleviin suosituksiin, eikä aville esitetä uusien rajoitusten käyttöönottoa. Avin päättämät rajoitukset tulivat voimaan viime torstaina, ja niiden vaikutuksia seurataan.

Kotitartuntojen ja karanteenissa olevien määrä nousussa

Viikolla 31 tartunnanlähde saatiin selville 415 tapauksessa eli 74 prosentissa kaikista tapauksista. Tartunnanjäljitys on ruuhkautunut, mutta sairastuneisiin saadaan edelleen yhteys vuorokaudessa. Altistuneiden tavoittamisessa on kuitenkin ajoittain viiveitä.

Kaikista viime viikon tartunnoista yli puolet tuli samasta taloudesta: 220 tapausta. Tuttavien tapaamisista tuli 68 tartuntaa ja työpaikoilta kaikkiaan 20 tartuntaa useasta eri työpaikasta. Harrastuksista tuli 27 tartuntaa, yksityisistä juhlista 12 tartuntaa, ravintolasta, baarista tai yökerhosta yhdeksän tartuntaa ja yleisötapahtumista seitsemän tartuntaa. Päiväkodista saatiin kaksi tartuntaa. Kahdessa tartunnassa lähteenä oli muu tunnettu covid-kontakti. Ulkomaisia tartuntoja oli 39.

Ravintoloista saaduista tartunnoista on ollut liikkeellä vääriä käsityksiä. Tartuntaa ei tilastoida ravintolatartunnaksi vain sen perusteella, että sairastunut on käynyt ravintolassa, vaan tartuntaan täytyy olla yhdistettävissä selkeä altistumistilanne, eli todetusti koronaan sairastunut kontakti.

Pandemiaohjausryhmä on koolla taas viikon kuluttua 17. elokuuta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>