Päivän haastattelu

Koulut alkavat – Päättöarvioinnin uudet kriteerit käyttöön

today10.8.2021

Background
share close

Syyslukukausi alkaa perusopetuksessa tänään monilla paikkakunnilla. Uuden lukukauden yhteydessä otetaan käyttöön päättöarvioinnin uudet kriteerit.

Päättöarviointi on kokonaisarvio sille, miten oppilas on saavuttanut eri oppiaineille asetetut tavoitteet peruskoulun aikana. Oppilasta arvioidaan sen osaamisen perusteella, jota hän on osoittanut vuosiluokilla 7–9. Uusissa päättöarvioinnin kriteereissä kuvataan, mitä osaamista oppilaalta edellytetään arvosanan 5, 7, 8 tai 9 saamiseksi. Kriteerit eivät kuitenkaan ole oppimisen tavoitteita, vaan oppilaan osaamisen kuvauksia tiettyjen arvosanojen saamiseksi.

Uusilla päättöarvioinnin kriteereillä tähdätään siihen, että oppilaiden arvosanat olisivat keskenään entistä vertailukelpoisempia esimerkiksi silloin, kun oppilaat hakevat toisen asteen opintoihin.

Ensimmäisen kerran päättöarvosanat annetaan peruskoulunsa päättäville oppilaille uusien kriteerien mukaisesti keväällä 2022.

Tampereen kaupungilta erikoissuunnittelija Tanja Jurvanen kertoo aiheesta lisää:

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%