Päivän haastattelu, Ruokaa läheltä, Uutiset

Raaka-aineiden tuoreus, puhtaus sekä jäljitettävyys - Lähiruoan perusajatus näkyy ja maistuu myös Poikain Parhaiden tuotteissa

Raaka-aineiden tuoreus, puhtaus sekä jäljitettävyys - Lähiruoan perusajatus näkyy ja maistuu myös Poikain Parhaiden tuotteissa

Nikolas Jokisalo, Kuva: Poikain Parhaat

Lähiruoan ytimeen kuuluu raaka-aineiden tuoreus, puhtaus sekä jäljitettävyys. Lähiruoan perusajatus kiteytyy myös Poikain Parhaiden yritykseen ja tuotteisiin.

Vuonna 2016 tamperelaisyrityksen käsityöläisglögiä myytiin 1300 pulloa joulumarkkinoilla, lahjatavaraliikkeissä, pienissä kahviloissa ja supermarketeissa – sittemmin tuotanto on kasvanut suurempiin tiloihin, työntekijöiden määrä moninkertaistunut ja tuotevalikoima kasvanut uusiin tuotekategorioihin.

Toimitusjohtaja Nikolas Jokisalo kertoo tarkemmin Poikain Parhaiden toiminnasta sekä kuinka lähiruoan maantieteellinen käsite on laajentunut yrityksen kasvun myötä . Lisäksi kuullaan, kuinka yrityksen tuotteissa käytetään yhä enemmän taka-alalle jääneitä raaka-aineita, joilla on kuitenkin ollut perinteistä käyttöhistoriaa Suomessa aiemmin.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>