Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Orivedellä sijaitseva, Tampereen kaupungin ylläpitämä Särkänkoti on saanut aluehallintovirastolta määräyksen korjata useita epäkohtia toiminnassaan. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto teki saapuneiden epäkohtailmoitusten vuoksi ennalta ilmoittamattoman tarkastuskäynnin Särkänkotiin Orivedelle. Tarkastuskäynnillä 14.7.2021 aluehallintovirasto havaitsi yksikössä vakavia puutteita toiminnan järjestämisessä. Puutteet liittyivät muun muassa henkilöstön määrään ja rakenteeseen, lääkeluvallisten työntekijöiden puuttumiseen työvuoroista, toimintayksikön johtamiseen ja esimiestyöhön, lääkehoidon käytäntöihin ja lääkkeiden säilyttämiseen sekä omavalvonnan toteutumiseen.
Aluehallintovirasto määräsi 1.9.2021 annetulla päätöksellä Tampereen kaupungin turvaamaan asiakasturvallisuuden ja palvelujen laadun Oriveden Särkänkodissa siten, että Särkänkodissa toteutuu asiakkaiden palveluntarpeen mukainen välittömän asiakastyön mitoitus (vähintään 0,64 hoitajaa asiakasta kohden). Päätöksen mukaan asia on saatettava viipymättä kuntoon, kuitenkin viimeistään 20.9.2021.
Tampereen kaupunki määrättiin myös ilmoittamaan aluehallintovirastoon takautuvasti ajalta 2.8.–5.9.2021 heti sekä ajalla 6.9.–31.12.2021 joka toinen viikko Oriveden Särkänkodin viikoittain toteutuneen mitoituksen ryhmäkodeittain. Selvitys tehdyistä toimenpiteistä tulee toimittaa aluehallintovirastolle 30.9.2021 mennessä. Kaupunki velvoitettiin järjestämään Oriveden Särkänkodin johtaminen siten, että yksikön johtajalla on vastuullaan vain Särkänkodin johtaminen. Asia on saatettava viipymättä kuntoon, kuitenkin viimeistään 1.10.2021.
Vastaisen toiminnan varalle aluehallintovirasto antoi huomautuksen Tampereen kaupungille Särkänkodin asiakasturvallisuuden ja palvelujen laadun vaarantamisesta sekä lain vastaisesta toiminnasta tammi-heinäkuussa 2021. Kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden viranhaltijoita huomautettiin toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä Särkänkodissa siten, että asiakkaiden hyvä hoito ja hyvä kohtelu turvataan kaikissa olosuhteissa, kaikkina aikoina.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa Särkänkodin valvontaa ja seuraa tilannetta aktiivisesti Tampereen kaupungin toimittamien tietojen ja selvitysten perusteella.
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.