KOLME TÄHTEÄ Tampereen Teatterin Salaisuuksien illalle: Kännykät paljastavat, miten itsensä uskolliseksi mieltävät rämpivätkin uskottomuuden syvissä mudissa

Aika ei ole tehnyt tehtäväänsä. Havahdun, miten yksityiskohtaisesti muistan vieläkin Paolo Genovesen ohjaaman elokuvan Perfetti sconosciouti, Salaisuuksien illallinen. Vuonna 2016 ensi-iltansa saanut leffa läväytti katsojiensa silmien eteen todellisuuden, jossa kännykkäorientoituneet ihmiset elävät. Kapulasta tuli hetkessä väline, joka mahdollisti paljon muutakin kuin viattomat kosteat päiväunet. Tampereen Teatteri tarjoaa nyt Frenckell-näyttämöllään alkuperäiskäsikirjoitukseen pohjautuvan komedian Salaisuuksien ilta, mutta toteutus ei yllä yhtä voimakkaisiin väristyksiin kuin elokuva ilmestyttyään seitsemän vuotta sitten. TT:n esitys kärsii ohjauksen puutteesta.

Lukijoihinsa pysyvän jäljen jättäneet romaanit ja katsojiinsa intohimon sytyttäneet elokuvat ovat vaarallisia, jos ne kohtaa näytelminä teattereissa. Rikkoutuneesta astiasta ei saa paloja liimaamalla uudenveroista. Lopahtanutta intohimoa ei pysty roihauttamaan uuteen liekkiin. Lämmitetyssä on lämmitetyn maku.

Muistini kätköistä rävähtää syvään tietoisuuteen Paolo Genovesen, Filippo Bolognan, Ronaldo Rovellon, Oaolo Costellan sekä Paola Mamminin käsikirjoitukseen perustuva Perfetti sconosciuti -elokuva. Muistan, miten tarinan juoksuttaminen kutitti mielikuvitustani. Jännitin. Pelkäsinkin. Elokuva teki kertarysäyksellä selväksi, miten kännykästä kaikkine mausteineen oli tullut ihmisten seksuaalisten tarpeiden tyydytystä palveleva sampo. Erotiikan ja pornon maailmassa kaikki on aina käden ulottuvilla älypuhelimessa, kapulassa, jota ilman kukaan ei voi elää.

Tampereen Teatteri on ollut hereillä, kun se on valinnut kantaesitettäväkseen Salaisuuksien illan. Käsikirjoitus kuvaa kursailematta tätä aikaa, jossa pano on vain pano, seksi on seksiä ja porno on pornoa – ilottelua ja huvia tässä ja nyt. Jokainen taaplaa tyylillään. Kai sinäkin edes tiedät, mitä swingaaminen on? Kerrallisesta parinvaihdostahan monessa lemmenleikissä on lopulta kysymys.

Salaisuuksien ilta on myös peili, josta voi tutkistella omaa kuvaansa. Moni uskolliseksi itsensä mieltävä onkin loppupelissä kaikkea muuta kuin uskollinen. Nykymaailmassa on niin monen sortin rakkautta, että siinä genressä rakkaudesta puhuminen on yhtä tyhjän kanssa. Entäpä ne ihmiset, jotka pitävät rakkauden syvimpänä muotona sukukalleuksiensa omistamista vain ja ainoastaan sille suurelle rakkaudelle?

Suomalaisessakin yhteiskunnassa puhutaan paljon moniavioisuudesta, siitä, ettei yksi mies tai yksi nainen voi koko elinikäänsä tulla tyydytetyksi saman partnerin kanssa. Sovitaan siitä, että käydään hakemassa uusia rakasteluvirikkeitä muilta partnereilta – ja tämä on vain seksiä.

Salaisuuksien ilta kuvaa varsin moni-ilmeisesti ja kattavasti arkitodellisuuksia, joissa parisuhteessa olevat ihmiset matkaansa taittavat. Roolihenkilöt omine ratkaisuineen ja tekoineen marssittavat näkyviksi persoonia, joiden jokainen puoli ei ole edes elämänkumppanilla hallussa. Ihminen on aina yllätys.

Teknologia laukkaa hirmuista vauhtia eteenpäin. Palatkaapa aikaan, jolloin ei ollut kännyköitä, saati puhelimia. Ei ollut chatteja, ei tindereitä eikä huohotuslinjoja. Meidän aikanamme on kaikkea ja yltäkyllin. Jotkin sanovatkin, etteivät ne tarvitse seksuaaliseen tyydytykseensä toista ihmistä, vaan härpäkkeet ajavat asian. Näin on närhen värkit.

Ohjaus ontuu, meno ei pidä pihdeissään

Tampereen Teatterin Salaisuuksien ilta kärsii isosti ohjauksen puutteesta.

Työryhmä on päättänyt olla itseohjautuva. Varsinkin komedia on kovin vaikea laji pitää vauhti päällä, jos sopalla on monta keittäjää.

Kokonaisuus potee haparoinnista. Palaset eivät napsahtele näyttämöllä luontevasti sijoilleen.

Myös lavastus on niukka, joten siitä ei saa vetoapua näytelmän sanoman terävöittämiseen.

Seitsemän hyvää ystävystä kokoontuu illanviettoon. Mukana on kolme pariskuntaa ja yksi kaksilahkeinen, josta kuoriutuu vasenkätinen.

Yhteisellä päätöksellä illallisia maustetaan leikillä, jossa jokainen laittaa kännykkänsä pöydälle. Siinä niitä on sitten samanlainen rivi kuin Jukolassa veljeksiä, seitsemän. Maku syntyy siitä, että jokainen tuleva puhelu käydään kaiuttimen kautta ja kaikki tekstiviestit luetaan ääneen.

Käy ilmi, ettei se Teuvo Hakkarainenkaan aikanaan ollut suuri harvinaisuus kikkelinsä kuvaa lähetellessään. Saati ne suuresti ministereihimme lätkäytyneet, jotka halusivat antaa niille pesäänsä. Fakta on, ettei maailmassa ole eikä tule uutta kiiman tyydyttämisessä. Vanha totuus on, että kulli vie ja kantaja vikisee.

Salaisuuksien ilta koettelee niin parisuhteita kuin ystävyyttä. Rehellisyyden rajoja koetellaan. Valkoiset valheet lentävät, ja ne muuttuvat umpikujiksi.

Jarkko Tiainen on Peppena klassisissa saappaissa, sillä hänen kohtalonaan on olla gay ja saattaa mieltymyksensä mieheen kaveriporukan tietoon. Kaikki tapahtuu kivistä ja kantoista tietä pitkin.

Illallisten isäntänä on Rocco (Esa Latva-Äijö) ja emäntänä Eva (Elisa Piispanen); he tekevät roolinsa varsin luontevasti. Läsnä on paatunutta tunteiden väljähtäneisyyttä.

Tuukka Huttunen Lelenä ja Marika Heiskanen Carlottana nostattavat paikoin tunteensa sellaisiin korkeuksiin, että himo tai into säkenöivät katsomoon saakka.

Ville Mikkonen Cosimona ja Eeva Hakulinen Biancana välittävät varsin tarkasti fiiliksen ”otin tuon, kun en parempaa saanut”.

Esityksen päättyessä kysyn, minkälaista se avoimuus aidosti onkaan. Onko avoimuus sitä, että tekstiviestien, sähköpostien ja puheluiden avulla marssitetaan märehdittäviksi salaisuuksia?

Näytelmä kaipaa syvyyttä ja lujaa otetta. Nyt se on suurimmaksi osaksi pirstaleina pitkin näyttämöä.

MATTI PULKKINEN