Koronavirus

Pandemiaohjausryhmä: käynnissä on rokottamattomien epidemia

today7.9.2021

Background
share close

Koronan ilmaantuvuus Pirkanmaalla on nyt 104 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kuluneiden kahden viikon ajalla, kertoo Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä. Positiivisten testitulosten osuus Fimlabissa testatuista on viime viikon ajalta 2,7 prosenttia. Sairaalahoidon tarve on hiukan vähentynyt.

Pirkanmaalla odotetaan nyt valtakunnallisia hybridistrategian toimeenpano-ohjeita. Sen vuoksi pandemiaohjausryhmä ei tehnyt muutoksia voimassa oleviin suosituksiin.

Rokotusten merkitys epidemian hallinnassa kasvaa entisestään, toteaa pandemiaohjausryhmä.

Yli 55-vuotiaista pirkanmaalaisista kaksi rokoteannosta on saanut yli 80 prosenttia. Sen sijaan 16-34 -vuotiaissa rokotekattavuus näyttää alhaisemmalta kuin muissa ikäryhmissä. Ensimmäisen rokotteen on ottanut noin 72 prosenttia. Tämä ei ole juurikaan noussut viikon kuluessa.

-Virus näyttää nyt sairastuttavan niitä henkilöitä, jotka ovat rokottamattomia, eli käynnissä on rokottamattomien epidemia. Rokotteen ottaminen on ulospääsy tästä tilanteesta, muistuttaa ylilääkäri Jaana Syrjänen Taysista.

Aikuisten ja nuorten rokottaminen vähentää myös alle 12-vuotiaiden tartuntoja.

Sairaalahoidossa kesä-syyskuun aikana olleista 75 prosenttia on ollut täysin rokottamattomia ja 20 prosenttia kertaalleen rokotettuja. Kahden rokotuksen jälkeen sairaalahoitoon joutuneet ovat olleet vaikeasti immuunipuutteisia. Tämä väestöryhmä saa jatkossa toisen tehosterokotteen.

Sata tartuntaa enemmän kuin viime viikolla
Viime viikon aikana Pirkanmaalla todettiin 325 uutta tartuntaa, mikä on noin sata tartuntaa enemmän kuin edellisviikolla. Noin kolmasosalla tartuntalähde ei selvinnyt.

Tunnetuista 208:sta tartunnasta 108 todettiin perheiden sisällä. 30 tapausta tuli sukulaisten tai ystävien tapaamisista. Kouluista ja oppilaitoksista tuli 28 tapausta, joista 25 todettiin alle 12-vuotiailla ala-asteella tai esiopetuksessa ja kaksi toisella asteella. Ulkomailta tuli 19 tartuntaa. Työpaikoilla todettiin kymmenen tartuntaa seitsemässä eri työpaikassa. Vapaa-ajan harrastuksissa ilmeni kuusi tapausta ja päiväkodeissa kaksi. Yksityisissä juhlissa tuli kaksi tartuntaa, yleisötapahtumista yksi ja lisäksi todettiin kaksi muuta tunnettua tartunnanlähdettä.

 

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%