VIISI TÄHTEÄ: Sukupolvien valtapeli ja vanhan Helsingin suojeleminen keskiössä, Palmu-käsikirjoitus kannatti kaivaa arkiston kätköistä

Kulttimaiset Palmu-elokuvat ja -näytelmät ovat suomalaisten suurta herkkua. 30-vuotias Tampereen Komediateatteri iskee kultasuoneen Levätkää rauhassa, komisario Palmu -kantaesityksellään. Mika Waltarin kirjoittama ja Joel Elstelän dramatisoima näytelmäkäsikirjoitus tarjoaa eväät suurmenestykselle. Ohjaaja Panu Raipia on hyödyntänyt ainutkertaisen mahdollisuutensa. Komisario Palmu, päällikkö Virta ja etsivä Kokki tarjoavat jälleen kerran mainiot henkilöhahmot, kiintoisia yksityiskohtia sekä nautittavaa juonenkuljetusta unohtamatta jännitystä ja huumoria. Tämä on kaikkien aikojen laadukkain Komediateatterissa näkemäni näytelmä.

Tampereen Komediateatteri toistaa historiaansa. Sen ensimmäisestä ensi-illasta kesäkuun 2. päivänä vuonna 1992 tuli tärkeä virstanpylväs. Sam Sihvon Jääkärin morsian -esitys oli suuren yleisön kestosuosikki ja vasta perustetun teatterin kassamagneetti.

30 vuoden ikäinen Tampereen Komediateatteri juhlistaa pyöreitä vuosiaan kantaesityksellä. Ei vähempää, ei enempää kuin suomalaisten kestosuosikiksi kivunnutta Mika Waltaria ja komisario Palmua. Monien teattereiden ja elokuvayhtiöiden aarteiden etsijät ovat kolkutelleet Waltarin oikeuksien omistajien ovilla, mutta Lepäisit rauhassa, komisario Palmun käsikirjoitus on pysynyt tiukasti arkistojen pimennossa lähes kuusi vuosikymmentä.

Onni potkaisi Tampereen Komediateatteria, kun se sai kuin saikin vuosikymmenien saatossa mielenkiintoa ja uteliaisuutta herättäneen ja ennen esittämättömän Palmu-tarinan ohjelmistoonsa. Tällainen mahdollisuus on harvinaisempi kuin lottovoitto.

Tampereen Komediateatteri osoittautuu luottamuksen arvoiseksi. Sen toteutus suuresta harvinaisuudesta on erittäin korkeatasoinen kaikilla mahdollisilla mittareilla tarkasteltuna. Levätkää rauhassa, komisario Palmu on mukaansa tempaava ja tapahtumarikas näytelmä. Sen juoni on suorastaan kiihottava ja koukuttava. Tarina on raikas ja yllätyksellinen.  Ja mikä merkityksellisintä, miehitys on täyden kympin arvoinen. Ohjaus nostaa kristallinkirkkaasti koko henkilögallerian esiin. Tapahtumapaikkoina ovat historiallinen Lautanderin suvun vanha kivitalo sekä modernia teatteri-ilmaisua suosiva teatteri.

Mika Waltari on kutonut nerokkaasti käsikirjoitukseensa sukupolvien välisen valtapelin. Sitä kisataan niin poliisi-organisaatiossa kuin Lautanterin hienossa suvussa. Erittäin ansiokasta on vanhan Helsingin puolesta puhuminen ja suojeleminen. Käsikirjoittajahan eli muuttuvassa maailmassa, jossa pääkaupungissa kauniit ja historialliset rakennukset saivat tehdä tilaa kuparille, lasille, tiikille – kaikelle huippumodernille ja hienolle.

Teksti on musiikkia korvalle

Levätkää rauhassa, komisario Palmu pohjautuu mestarimaiselle käsikirjoitukselle. Repliikit ovat kuin kirkkaasti soliseva kevätpuro, suurta nautintoa korvalle.

Kieli on ilmeikästä ja rikasta. Replikointi synnyttää voimakkaita mielikuvia lausujistaan, paikoista ja vallitsevasta ilmapiiristä. Nokkeluus antaa aistikkaat lisämausteensa.

Kaiken kaikkiaan tämä käsikirjoitus ansaitsi tulla julkisuuteen. Ensimmäisenä ehti teatteriversio, ja nyt jäämme odottamaan Renny Harlinin elokuvaa, jonka on määrä olla esityksessä vuonna 2023.

Ohjaaja on pannut kaikkensa likoon

Koska käsillä on uniikki näytelmä, haluan säilyttää sen tapahtumakulut yllätyksinä jokaiselle teatterivieraalle.

Panu Raipia tekee kunniaa Frans J. Palmulle ja hänen korpisielumaiselle persoonalleen. Palmu on työnarkomaani, mutta hän tuntee vetoa myös vapaaherran päiville. Komisariolla on silmää vereville naisille, ja hän on lemmenkipeä sivistyneellä tavalla. Raipia luo Palmu-saagalle uskottavan ja kauniin päätöksen.

Raipia kuljettaa rinnakkain hykerryttävällä taidolla maisteri Lautanderia ja taiteilija Lautanterää. William Shakespearen maailma lyö kättä suorastaan riipaisevasti 1960-luvun arkirealismin kanssa.

Murha on keskiössä, ja tästä Raipia pitää kutkuttavasti huolen. Palmu, Kokki ja Virta on kolmikko, joka määrää tahdin.

Raipian ratkaisut elokuvallisista tehokeinoista, kuten valokuvilla rakennetuista takaumista, kamera-ajoista ja nopeutetuista kohtauksista, ovat teemaa syventäviä.

Miehitys on täydellinen

Ohjaaja Panu Raipia on ollut näkijä ja tekijä, kun hän valinnut roolien tekijöitä Levätkää rauhassa, komisario Palmu -näytelmään.

Kantaesitys todisti, että miehitys on onnistunut sataprosenttisesti. Näyttelijöiden ketju on vahva.

Pääosan tekee kannuksensa jo lukuisia kertoja hankkinut Aimo Räsänen. Hän on lukenut läksynsä ja sisäistänyt komisario Palmun ajatusmaailman ja sielunmaiseman. Erityisesti Räsänen onnistuu kuvaamaan legendaa ja konkaria, jonka paikka on jo takavasemmalla. Räsänen loihtii hyvin persoonallisen Palmun, sellaisen arvokkaan herran, jonka karisma kantaa pelkällä läsnäololla. Maneereita ei ole. Palmumainen naurunhörähdyskin on räsäsmäisen palmumainen ei palmumaisen räsäsmäinen.

Rohkeus ja ennakkoluulottomuus palkitaan. Päällikkö Virtana oleva Mikko Vaismaa muistaa loppuikänsä tulikasteensa näyttelijänä. Mies astui kertarykäisyllä suuriin saappaisiin. Vaismaa tuo esille päällikkyytensä arvovaltaa ja nuoren miehen intoa. Korvissani kajahtavat Virran sanat: ”Ja Palmu. Enkö minä ole tuhat kertaa sanonut sinulle: lepää rauhassa, vanha mies. Sinulla ei ole täällä mitään tekemistä.”

Jälleen kerran briljantisti roolityöhönsä sukeltanut Risto Korhonen marssittaa näyttämölle katsojassa suurta kiinnostusta herättävän etsivä Kokin. Korhonen on ketterä. Juurikin hän nostaa esille hykerryttäviä yllätyksiä. Ja mikä parasta, Korhonen saa käyttää laulajan taitojaan.

Lautanderin kuppikunta koostuu arvoituksellisista tyypeistä. Jännitys tiivistyy maisteri Lautanderin, taiteilija Lautanterän, sihteeri Lumpeen, asianajaja Lusteen, tohtori Saksisen sekä emännöitsijä Emma Johanssonin kutomaan verkkoon.

Kake Aunesneva ammentaa esittämälleen maisteri Lautanderille tämän omaksuman ilkeyden ja julmuuden. Hän jumaloi maallista mammojaa ja haluaa jättää itsestään ja mahtisuvustaan ikuisen muistomerkin Helsingin ytimeen.

Jere Riihinen nostaa itsensä uudelle tasolle näyttelijänä, kun hän esittää sydämensä pohjasta taiteilija Lautanterää. Riihisen rooli vaatii sammumatonta paloa ja loppumatonta voimaa – hän saavuttaa ne valtavat atmosfäärit, joissa taiteelleen antautunut erikoislahjakkuus on täysissä liekeissään. Tässä vaativassa osassa Riihinen osoittaa monipuoliset näyttelijän lahjansa. Hänen äänenkäyttönsä on ilmiömäistä; hän valjastaa koko ruumiinsa ja intohimonsa näyttelemisen alttarille.

Emännöitsijä Johanssonina oleva Anna Haaranen kätkee omat ja isäntäväkensä salaisuudet visusti sisimpäänsä. Haarasen näyttämötyöskentelyn valovoimaisuus tekee hänestä koskettavan, riipaisevan erilaisten tunteiden tulkin.

Tuomari Luste edustaa malttia, jonka Jarmo Perälä tyylikkäästi tarjoilee lennokkaan näytelmän suvantokohdissa.

Ari Myllyselällä on kaksoisrooli. Hän tekee tohtori Saksisen ja Brunkkenbergin osat. Myllyselkä taitaa luopion osan lääkärikunnan heikkona lenkkinä.

Saara Pohjoismäki neiti Lumpeena on roolin ensituntumaa keskeisemmässä asemassa. Pohjoismäki kasvattaa osansa siihen vaikuttavien asioiden ja tilanteiden oikeissa mittasuhteissa.

Aku Sajakorpi nähdään ahneena rakennusurakoitsija Sipposena ja Tappurana. Sajakorven esittämä Sipponen herättävä esimerkki vanhan hävittäjästä ja modernin kannattajasta – sellaisesta grynderistä, joita on kaikkina aikoina.

Kymmenen näyttelijän tiimi ansaitsee kiitoksen taidokkaasta ryhmäytymisestä. Tämä miehitys vastaa siitä, että Palmu-fanit saavat uutuusnäytelmästäkin irti kaiken mahdollisen.

Hyvä oppitunti Palmu-teoksista

Komisario Palmun erehdys, Kaasua komisario Palmu ja Tähdet kertovat, komisario Palmu saavat kauan odotetun jatkon, päätöksenkin Levätkää rauhassa, komisario Palmu -näytelmästä. Kolme aikaisempaa Palmu-teosta marssitetaan suorastaan neron oivaltavasti esille.

Päivän selvää on, että Levätkää rauhassa, komisario Palmu säilyy pitkään kantaesittäjänsä ohjelmatarjonnassa. Varmaa on sekin, että lukuisilla Palmu-ohjauksillaan mainetta niittäneellä Panu Raipialla on kysyntää maamme teattereissa jatkossakin.

Tampereen Komediateatterin historiallinen rutistus on ison työn hedelmä. Lopputulos kertoo, että kaikki ovat olleet voimakkaalla palolla mukana esityksen mahdollistamisessa. Lavasteet johdattivat turvallisesti 1960-luvun Stadiin. Pukusuunnittelu on huolehtinut siitä, että roolihenkilöiden arvot ja asemat tulivat selviksi. Valo-, ääni- ja video-osaajat varmistivat huikeat tunne-elämykset.

Ihan parasta!

MATTI PULKKINEN