VIISI TÄHTEÄ: Synkänkaunis rakkaustarina 1800-luvulta taipuu Tampereen Teatterissa hetamaisen kolkoksi ja hämäläisen jäyhäksi parisuhdekujanjuoksuksi

Jussi Nikkilän ohjaus Kotiopettajattaren romaanista Tampereen Teatterin päänäyttämölle osoittaa, ettei 1800-luvun puolivälissä ilmestynyttä Charlotte Brontën kansainväliseksi klassikoksi kohonnutta rakkausromaania ole vieläkään kaluttu loppuun. Myös lavastuksen toteuttajat huolehtivat visusti siitä, ettei maailmankuulua rakkaustarinaa tarjoilla tällä kertaa perinteisissä viktoriaanisissa puitteissa, vaan elämänkaruutta korostavissa pelkistetyissä kehikoissa. Tämänkertainen toteutus ammentaa voimansa nuorten naisnäyttelijöiden energisestä heittäytymisestä. Janen roolin tekevä Marketta Tikkanen on alusta loppuun saakka tulta ja tappuraa – suorastaan suomalaisittain tuttua niskavuorenhetamaista kylmäsydämisyyttä. Näyttelijänä onnistumisesta onnistumiseen kulkeva Pia Piltz komppaa nerokkaasti ohjatussa Berthan osassa Tikkasen Janea.

Tampereen Teatteri ei mene Kotiopettajattaren romaanin toteutuksessaan sieltä, missä aita on matalin. Kulttinäytelmä sai ensi-iltansa viime keskiviikkona.

Tämänkertainen Kotiopettajattaren romaani ravistelee katsojia tsunamin voimalla. Jussi Nikkilä on rakentanut ohjauksessaan jokaiselle roolihahmolle vahvan persoonallisuuden. Takisin suunnittelemat lavasteet terävöittävät tapahtumia, ja ryhmän ideoimat puvut korostavat roolihenkilöiden luonnetta, asemaa ja kohtaloa.

Näyttelijät on viritetty huippuunsa koskettavien ihmiskohtaloiden tulkkeina.

Charlotte Brontën (1816-1855) teksti kestää aikaa. Palkittu brittiläinen teatterinjohtaja ja näytelmäkirjailija Polly Teale on dramatisoinut romaanin näytelmäksi. Reita Lounatvuoren suomennos tarjoaa herkullista sanailua. Jussi Nikkilän henkilöohjaus marssittaa näyttämölle supisuomalaisuudella leivitettyjä brittihahmoja. Marketta Tikkasen esittämässä Janessa on samaa mielenlujuutta kuin meille suomalaisille ikoniseksi hahmoksi muodostuneessa Niskavuoren Hetassa. Esa Latva-Äijön Rochesterissa toteutuu suomalaisen miehen jäyhyys ja vähäeleisyys. Tikkanen ja Latva-Äijö rakentavat välilleen vahvan henkisen sillan, mutta ylenpalttinen intohimo on kaukana.

Nikkilän ohjaus on kaikin puolin hyvin omaperäinen. Ohjaaja punoo älyllistä seittiä, joka yhdistää kertomuksen henkilöt monisäikeisesti toisiinsa. Pidän ohjausta suoranaisena älykön pähkinänä. Katsoja on paljon vartijana. Tässä näytelmässä ei tarjoilla valmiiksi pureskeltua sisältöä.

Rohkeasti omalla intuitiollaan

Teatterivieraat, jotka odottavat Tampereen Teatterilta yleviä kartanomiljöitä ja yltäkylläisiä saleja, pettyvät.

Tampereen Teatterin Kotiopettajattaren romaani sykkii luurankomaisissa rakenteissa, jotka peilaavat niin roolihenkilöiden persoonallisuuksia kuin heidän mielentilojaan ja sielunmaisemiaan. Lavastekokonaisuus on ikään kuin rakennustyömaa, joka symboloi ihmisen kehitysmatkaa: kypsymistä elämäntehtäväänsä ja omaan paikkaansa. Lavasteet viestivät tapahtumapaikkojen kolkkoudesta, hengettömyydestä. Ne ilmentävät tarinan surullisuutta. Lavasteista voi seurata myös roolihenkilöiden kasvua ja kilvoittelua.

Takis on onnistunut lavasteissa, niissä on ideaa ja voimaa. Omaperäisyys kantaa koko esityksen ajan.

Jussi Nikkilän ohjaus on kuin labyrintti. Ohjaaja rakentaa tarinan juoksutuksen syy-seuraussuhteen varaan. Oivallukset ovat kerta kaikkiaan neroja; niiden turvin katsoja saa osansa tunnekirjosta, joka näyttämöllä käydään lävitse.

Tikkanen ja Piltz taituroivat saumattomasti yhteen

Jane Eyren ja Mr Rochesterin synkänkaunis rakkaustarina on koskettanut ja suorastaan lumonnut jo monet sukupolvet. Meistä monet ovat lukeneet klassikon kannesta kanteen, myötäeläneet tarinan sydänverta vuodattaen elokuvissa tai nähneet sen teatteriversiona.

Tampereen Teatteri ei tarjoile vahvasti kuorrutettua vaihtoehtoa. Köyhän ja vaatimattoman kotiopettajattaren ja rikkaan kartanonherran suhde, jonka yllä on tornihuoneeseen kätketty kaamea salaisuus, puhuttelee kaiken mahdollisen rakkauden tai rakkaudettomuuden kokenutta 2020-luvun ihmistä. Parisuhdeasiat ja seksuaalisuuteen liittyvät näkemykset ovat nykyään niin eri tolalla kuin 1800-luvulla.

Vaikka meillä kaikilla on omanlaisensa mielikuva Kotiopettajattaren romaanista, teos jaksaa koukuttaa ja kiehtoa edelleen. Tampereen Teatterin väkevä toteutus voimistaa kiinnostusta teosta kohtaan.

Jane-kotiopettajattaren roolin tekevä Marketta Tikkanen on oman messunsa väärti. Tikkanen valmistui Tampereen yliopistosta vuonna 2019,  ja hän lienee opettajansa, TT:n nykyisen teatterinjohtajan Mikko Kannisen valinta.  Janen rooli tuo värikkään sulan Tikkasen hattuun, niin mestarillisesti hän vetää vaativan osansa. Näemme näyttämöllä selkeän ilmaisun valtiattaren. Tikkanen eläytyy luontevalla tavalla Janen persoonan jäätävään kylmyyteen ja kivimäiseen kovuuteen, joita ruokkivat roolihenkilön lapsuuden kokemukset ja myöhemmässä elämänvaiheessa suuresta rakkaudesta kieltäytyminen.

Pia Piltzillä on kokonaisvaltainen taustavelhon osa tässä toteutuksessa. Monitaiturin ainutkertaiset tulkitsijan lahjat ovat arvossa arvaamattomassa. Piltz käsittää ja jalkauttaa Ingrid Andrén koreografian ja soinnuttaa Jussi Nikkilän musiikin. Tanssissa ja laulussa vuorottelevat herkkyys ja voimakkuus, kaiho ja intohimo.

Rochesterina haavojaan nuolevan Esa Latva-Äijön miesparassa välähtelee perisuomalainen mies: se ei puhu eikä pussaa. Latva-Äijö kuvaa suomalaisin eväin englantilaista kartanonherraa, jota romaanissa luonnehditaan roisin rikkaaksi ja olemukseltaan tuimaksi.

Ja onneksi Tampereen Teatterin taiteilijakunnassa on Ritva Jalonen! Hän vastaa kahdesta merkittävästä sivuroolista näytelmässä. Jalosen työ on riipaisevan koskettavaa niin hyytävänä rouva Reedinä kuin lempeänä rouva Fairfaxinä. Virtaa riittää vielä komedienneksi loppupuolen koulukohtauksessa.

Vakavasta aiheesta ja sen tyylikkäästä käsittelytavasta iso kiitos.

MATTI PULKKINEN