
Juha Tapio vetäytyi keikkatauolle vuoden 2019 lopulla. Tuolloin kukaan ei voinut tietää, millaiseksi maailma muuttui tauon aikana. Ensi kesänä suosikkilaulaja palaa areenoille näyttävästi, kun Ratinan stadion täyttyy Juha Tapion konserttiin.
Tauon aikana on syntynyt runsaasti uutta musiikkia ja artisti itse odottaakin seuraavan albuminsa olevan uransa tähän mennessä paras. Tarkkaa ajankohtaa levyn julkaisulle ei kuitenkaan vielä ole tiedossa.
Viikon Artisti kuullaan SUN Radiossa musiikin kera aina torstaisin klo 10 ja sunnuntaisin klo 14.