Uutiset

Ensi viikolla harkitaan Pirkanmaalla kokoontumis- ja ravintolarajoituksia, jos tilanne ei helpotu

today2.11.2021

Background
share close

Pirkanmaan alueellinen pandemiatyöryhmä kertoo, että jos koronatilanne Pirkanmaalla säilyy nykyisellään, alueellinen pandemiaohjausryhmä arvioi ensi viikolla uusien suositusten ja kokoontumisrajoitusten tarvetta sekä ravintolarajoitusten käyttöön oton ehdottamista valtioneuvostolle Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella.

Koronan ilmaantuvuus

Koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla nyt 118 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kuluneiden kahden viikon ajalta. Positiivisten testien osuus Fimlabissa tehdyistä testeistä viikon ajalta oli 8,3 prosenttia. Tampereen Viinikanlahden jätevesinäytteiden virusmäärä oli niin ikään nousussa.

Viime viikolla todettiin 345 uutta koronatartuntaa. Tartunnan lähde selvisi varmuudella 53 prosentissa tapauksista. Eniten tartuntoja oli 20-39 vuotiailla, jotka olivat tartunnan saadessaan rokottamattomia.

Koronan takia erikoissairaanhoitoa tarvitsevien potilaiden määrä on Pirkanmaalla kuluvan viikon alkaessa ennallaan, mutta perusterveydenhuollon vuodeosastohoidon tarve on noussut. Pirkanmaalla on nyt yhteensä 19 potilasta vuodeosastohoidossa.

Uusia ensimmäisiä koronarokotuksia otettiin viime viikolla Pirkanmaalla noin 1800, eli nousua edellisviikkoon verrattuna on tullut 0,4 prosenttia. Ensimmäisen rokotuksen on saanut nyt 86 prosenttia yli 12-vuotiaista pirkanmaalaisista. Molemmat rokotukset on saanut 78 prosenttia yli 12-vuotiaista.

Maskisuositus

Pirkanmaan yleinen maskisuositus jatkuu ennallaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä ja kotihoidossa henkilökunnan kirurgisen suu-nenäsuojan käytöstä ei voida toistaiseksi luopua. Kasvomaskia suositellaan käytettäväksi vierailtaessa sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä. Myös potilaiden suositellaan käyttävän kasvomaskia mahdollisuuksien mukaan.

 

Kirjoittaja: Kimmo Hoivassilta

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%