Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Hämeen poliisi on tehnyt esiselvityksen siitä, onko Onnikoti Omenapuussa Hämeenlinnassa asuvan henkilön kohteluun liittyen syytä käynnistää esitutkinta. Esiselvitys on koskenut julkisuudessa esiin tuodun vaikeasti autistisen asukkaan kohtelua. Asian keskiössä on ollut julkisuudessa esitetty kuva, missä ihminen on sidottuna tuoliin.
Asianomistajaksi katsottavan henkilön edustajilta saadun selvityksen mukaan julkisuudessa esitetyt kuvat sidotusta ihmisestä ovat vähintään viisi vuotta vanhoja. Asianomistajalla ei myöskään ole mitään vaatimuksia asian suhteen, eivätkä he halua käsitellä asiaa rikosprosessissa tai julkisuudessa. Jos kyseessä olisi rikokseksi katsottava teko, se voisi tulla arvioitavaksi pahoinpitelyrikoksena. Pahoinpitelystä säädetty ankarin rangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Syyteoikeus vanhenee siten viidessä vuodessa. Mahdollinen rikos on tältä osin vanhentunut, eikä asiassa tulla käynnistämään esitutkintaa.
Mikäli asiassa myöhemmin ilmenee jotakin oleellista uutta selvitystä, poliisi voi harkita esitutkinnan edellytysten olemassaoloa sen hetkisen tiedon valossa uudelleen.
Palveluntuottajien ohjaus- ja valvonta kuuluu aluehallintovirastoille ja Valviralle. Mikäli em. tahot havaitsevat tarkastus- ja valvontatoiminnassaan sellaisia puutteita palveluntuottajien toimintatavoissa tai käytetyissä välineissä, jotka vaativat esitutkintakynnyksen arviointia, tulee heidän ilmoittaa asiasta poliisille. Toistaiseksi tällaista ilmoitusta ei ole tehty.
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.