Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Poliisi on tavannut jälleen viime aikoina liikenteessä päihtyneitä kuljettajia ja kirjannut useita ylinopeuksia Sisä-Suomen alueella.
Torstaina 18.11.2021 poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen Jämsässä havaitusta ajoneuvosta, jonka nopeus vaihtelee eikä ajoneuvo pysy omalla kaistallaan. Matkalla tehtävälle poliisi sai sivulliselta tiedon, että ajoneuvo on pysähtynyt tien sivuun Tampereentiellä. Paikan päällä poliisille selvisi, että ajoneuvo oli liikenteestä poistettu ja kuljettaja vaikutti päihtyneeltä. Kuljettajalle suoritettu huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen eikä kuljettajalla ollut ajo-oikeutta. Suoritetussa paikanetsinnässä ajoneuvoon löytyi mm. kynäpistooli, huumausaineeksi luokiteltavia lääkeaineita ja ladattu pistooli.
Kuljettaja vietiin Jyväskylän poliisivankilan ja hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, törkeään ampuma-aserikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Päihtynyt kuljettaja aiheutti liikenneonnettomuuden Tampereella
Hätäkeskus antoi poliisille ilmoituksen epäilyttävästi ajaneesta kuljettajasta Lempäälässä 18.11.2021. Ajoneuvo liikkui Lempääläntietä kohti Tamperetta. Poliisipartio tavoitti ajoneuvon Nekalan kohdalla Tampereella ja yritti pysäyttää ajoneuvon pysäytysmerkkiä näyttäen, johon kuljettaja ei reagoinut. Hetkeä myöhemmin ajoneuvo törmäsi liikennevaloihin pysähtyneeseen ajoneuvoon Nekalantien ja Kuokkamaantien risteyksessä aiheuttaen kolmen ajoneuvon ketjukolarin. Yhden ajoneuvon kuljettaja loukkaantui lievästi ja ajoneuvoihin tuli vaurioita.
Kuljettaja puhalsi rattijuopumuksen ylittävän lukeman ja huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen useammalle huumausaineelle. Henkilöllä ei ollut myöskään ajo-oikeutta ja hän on syyllistynyt kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta viisi kertaa vuoden aikana.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Kovia ylinopeuksia Tampereella
Liikenneyksikön partio valvoi liikennettä tunnuksettomalla poliisiautolla 21.11.2021 noin kello 02.00 Rantatunnelissa Tampereella. Partio havaitsi ylinopeutta ajavan ajoneuvon ja mittasi ajoneuvolle nopeudeksi 130 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 60 km/h. Ajoneuvo hiljensi vauhtia tunnelin suulla, jossa on automaattinen valvontakamera. Poliisi pysäytti ajoneuvon Paasikiventiellä. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.