Päivän haastattelu

Valkeakoskella valmistaudutaan jo Työväen Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhlavuoteen – Joulumusareilla mm. Popeda ja Jukka Poika

today10.12.2021

Background
share close
Muun muassa Popeda nousee perjantaina lavalle Valkeakoskella.

Valkeakoskella vietetään perjantaina ja lauantaina Joulumusareita. Hotelli Waltikassa esiintyvät mm. Popeda, Jukka Poika ja Muska.

Perjantaina 10.12. Waltikassa rokkaavat Popeda, Muska ja Dimitri Keiski Band. Lauantaina 11.12. käy lämmin henkeys talvisäässä kun Los Salsanismo -yhtyeen afro-kuubalaisen salsan lähettiläät ja Jukka Poika kuljettavat yleisön kylmästä lämpimään. Artistit aloittavat molempina päivinä klo 19.00.

Lauantaina klo 12.00-15.00 joulutori Waltikan pihamaalla tarjoaa ohjelmaa myös perheen pienimmille. Lauantaina Waltikassa pääsee nauttimaan myös klo 17.00 alkavasta maksuttomasta Laulu ottaa kantaa – klubista. Aknestik-yhtyeestä tutun Jukka Takalon isännöimällä klubilla kuullaan ajankohtaisia lauluja useammankin lauluntekijän voimin. Samalla jaetaan Kansan Sivistysrahaston Työväen kulttuuripalkinto. Klubi Järjestetään yhteistyössä TSL ry:n ja KSL-Opintokeskuksen kanssa.

Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja kertoo Joulumusareista:

Kirjoittaja: Kimmo Hoivassilta

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%