Tays Keskussairaalan uuteen pääaulaan toteutetaan pienille potilaille ja heidän läheisilleen suunnattu huvipuisto.
Sairaalahuvipuistosta tulee paikka seikkailemiseen, pelailuun ja leikkimiseen, ja siellä voi viettää myös esimerkiksi syntymäpäiväjuhlia. Huvipuistoon on suunniteltu myös monipuolista lastenkulttuuria ja sen pääkohderyhmänä ovat erityisesti 3–10-vuotiaat lapset.
Alue on suunnattu lapsipotilaille, heidän läheisilleen sekä lapsille, jotka vierailevat läheistensä luona sairaalassa. Laatuaan ensimmäinen huvipuistoympäristö sairaalaan on tarkoitus avata jo huhtikuussa 2022 osana Taysin 60-vuotisjuhlavuotta.
Puistoa operoi ja siellä tapahtuvaa lastenkulttuuritoimintaa koordinoi Tampereen Lastenklinikan Tuki ry.
Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin ja Taysin kehittämispäällikkö Arto Ranta kertoo aiheesta SUN Radion haastattelussa: