Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Lähes kolmannes suomalaisista arvioi, että selviäisi häiriötilanteessa jopa yli viikon käymättä ruokakaupassa. Vuonna 2018 vain yhdeksän prosenttia arvioi kotivaransa riittävän yli viikon. Tiedot käyvät ilmi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tutkimuksesta. Kotitalouksien varautuminen ja resilienssi -tutkimuksessa kysyttiin tuhannelta suomalaiselta häiriötilanteisiin varautumisesta, niissä pärjäämisestä, auttamishalusta, luottamuksesta ja varautumisuskomuksista.
Suomalaisilla kotitalouksilla tulisi olla varautumissuosituksen mukaan valmius pärjätä häiriötilanteessa 72 tuntia eli kolme vuorokautta ilman viranomaisten apua. Seitsemännen kerran tehdyn varautumistutkimuksen mukaan erityisesti sähkökatkot ja vedenjakeluhäiriöt aiheuttaisivat haasteita jo huomattavasti lyhyemmässä ajassa.
Puolet (52 %) vastaajista arvioi, ettei selviytyisi kolmea vuorokautta ilman juoksevaa vettä ja yli kolmannes (39 %) arvioi, ettei selviytyisi sähkökatkosta yli kolmea vuorokautta. Tosin sähkökatko aiheuttaisi todennäköisesti myös vedenjakelun keskeytymisen eli suurimmalle osalle kotitalouksista pitkittynyt sähkökatko aiheuttaisi suuria haasteita.
Odotetusti omakotitalossa ja maaseudulla asuvat selviäisivät kaupunkilaisia ja kerrostaloasukkaita pidempään ilman monia palveluita. Esimerkiksi kantakaupungissa asuvista vastaajista lähes puolet (48 %) kertoo, että ei selviäisi varautumissuosituksen mukaista kolmea vuorokautta ilman sähköä, kun taas haja-asutusalueella asuvista näin kertoo neljäsosa (23 %).
Myös vedenjakeluhäiriöihin varautumisessa näkyy selkeä ero asuinpaikkojen välillä. Haja-asutusalueella reilu kolmasosa on varautunut vedenjakeluhäiriöön hyvin tai erinomaisesti ja kaupungissa joka kuudes. Kaupungissa peräti kaksi kolmasosaa (63 %) kertoo varautuneensa heikosti tai ei lainkaan.
– Ikäryhmienkin välisiä eroja löytyy: nuoret vastaajat ovat muita harvemmin varautuneita, kun taas yli 65-vuotiaat ilmoittavat harvoin varautuneensa erittäin tai melko huonosti. Monet nuoret ja kerrostaloasukkaat suunnittelevat lähtevänsä häiriötilanteen sattuessa asumaan väliaikaisesti ystävän luo, sanoo Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tutkimuspäällikkö Tuula Kekki.
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.