Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Jääkiekon Mestarien Liigan välierä Tapparan ja saksalaisen Red Bull Münchenin välillä pelataan tiistaina Tampereella. Pariin otteeseen koronatartuntojen vuoksi siirretty välierä pelataan lopulta yksiosaisena aiemmin suunnitellun otteluparin sijaan.
Illan ottelun voittaja kohtaa CHL:n loppuottelussa ruotsalaisen Röglen. Finaali pelataan Ruotsissa 1. maaliskuuta.
Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola kertoi, että niin ikään koronatartunnoista kärsinyt joukkue on toipunut pelikuntoon lähes kokonaisuudessaan. Ainoastaan Jukka Peltolan toipuminen on vielä Tapolan mukaan hieman kesken.
Saksalaisryhmä puolestaan lähtee välierään vajaalla kokoonpanolla, sillä joukkueesta useampi pelaaja on sivussa ensi viikolla alkavan olympiakiekon vuoksi. Nimekkäimmät poissaolijat ovat Euroopan maalivahtieliittiin lukeutuva Danny aus den Birken ja joukkueen tehohyökkääjä Frederik Tiffels.
Ottelu Tampereen uudella areenalla alkaa kello 19. Se pelataan vielä toistaiseksi voimassa olevien koronarajoitusten mukaisesti ilman yleisöä.
Jussi Tapola haastattelussa:
Kirjoittaja: Kimmo Hoivassilta
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.