Koronavirus

AVI: Pirkanmaan koronarajoitukset kevenevät 19.2. alkaen

today17.2.2022

Background
share close

Aluehallintovirasto on päättänyt, että Pirkanmaan koronarajoitukset kevenevät. Tällä hetkellä voimassa oleva kokoontumisrajoitus päättyy suunnitellusti huomenna eikä sitä enää jatketa. Tilojen terveysturvallista käyttöä koskeva rajoitus jatkuu AVI:n tänään tehdyllä uudella päätöksellä 28.2. saakka. Päätöksen mukaan tilojen käyttö on järjestettävä niin, että osallistujien ja seurueiden välillä voidaan ehkäistä lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä. Toimijat voivat alentaa riskiä esimerkiksi edellyttämällä kasvomaskin käyttöä, tehostamalla ilmanvaihtoa, rajoittamalla asiakasmäärää, porrastamalla kävijöiden osallistumista tai sijoittelemalla asiakaspaikat aiempaa väljemmin. Toimenpiteistä, joilla lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä ehkäistään, pitää tehdä kirjallinen suunnitelma. Suunnitelman täytyy olla tiloissa esillä siten, että asiakkaat ja toimintaan osallistuvat näkevät sen.

Koronatartuntojen määrä on edelleen korkea, mutta terveydenhuollon kuormitus on vähitellen tasaantumassa.

Kirjoittaja: Pasi Vainionperä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%