Uutiset

Tampereen kaupunki tarjoaa Ukrainalle raha- ja tarviketukea yhteensä 150 000 eurolla

today2.3.2022

Background
share close

Tampere tukee ukrainalaisia yhteensä 150 000 eurolla. Osa avusta annetaan Suomen Punaisen Ristin kautta ja osa lääkinnällisinä tarvikkeina yhteistyössä Suomen valtion kanssa.

Tampereen kaupunginhallitus päätti tiistaina 1. maaliskuuta, että kaupunki avustaa sodasta kärsiviä ukrainalaisia 150 000 eurolla. Apua Ukrainalle annetaan sekä raha- että tarviketukena. Suomen Punaisen Ristin kautta lähetetään 50 000 euroa, ja 100 000 eurolla kootaan avustuspaketti lääkinnällisiä tarvikkeita tamperelaisen Tuomi Logistiikan varastoista. Huoltovarmuuskeskus huolehtii lähetettävät tarvikkeet yhteistyökumppaneiden tuella perille.

– Haluamme lähettää tukea helpottamaan ukrainalaisten hätää ja inhimillistä kärsimystä. Monet kaupungit ja kunnat ovat yksituumaisesti päättäneet auttaa ja yhteistyöstä syntyy merkittävä kokonaisuus, sanoo Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen.

Hän painottaa, että tavoitteena on saada humanitaarinen apu liikkeelle Tampereelta Ukrainaan tehokkaasti ja mahdollisimman nopeasti. Tampereelta lähtee ukrainalaisille avuksi esimerkiksi haavanhoitotuotteita, ruiskuja ja neuloja sekä lämpö- ja ensiapupeitteitä. Pakkaus on jo aloitettu Tuomi Logistiikassa, ja tarvikkeet ovat valmiina lähtemään eteenpäin jo keskiviikkona. Tuomi Logistiikka on pääosin Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin omistama hankinta- ja logistiikkayhtiö.

Avustussummasta 100 000 euroa maksetaan kaupunginhallituksen harkinnanvaraisista määrärahoista ja 50 000 euroa pormestarin varamäärärahoista.

Tampereen kaupungin eri palvelualueilla valmistaudutaan mahdollisten Ukrainan sotaa pakenevien auttamiseen.

Sodan keskipisteessä oleva Ukrainan pääkaupunki Kiova on ollut lähes 70 vuotta Tampereen ystävyyskaupunki. Tampereen ja Kiovan yhteistyön kunniaksi on nimetty esimerkiksi Kiovan puisto Kalevassa. Kaupungit ovat tukeneet toisiaan ja tehneet yhteistyötä eri tavoin, ja esimerkiksi vuoden 1986 Tšernobylin onnettomuuden jälkeen Tampereen kaupunki avusti uhreja, erityisesti lapsia.

Ukrainan valtio joutui sodan ja kriisin keskelle Venäjän hyökättyä maahan torstaina 24.2.2022. Ukraina on esittänyt kansainvälisen vetoomuksen maan ja sen kansalaisten kiireellisestä tukemisesta, ja Ukrainan suurlähetystö on pyytänyt myös suoraan Tampereen kaupungilta apua.

Suomen valtio on jo tehnyt tukipäätöksiä Ukrainan auttamiseksi. Lisäksi monet muut suomalaiset kaupungit ovat kertoneet lähettävänsä apua Ukrainaan.

Kirjoittaja: Pasi Vainionperä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%