Uutiset

Nokian palloiluhallin rakennusurakan hankinta keskeytetään – tarjousten hintataso ylitti merkittävästi hankkeelle varatun määrärahan

today15.3.2022

Background
share close

Nokian palloiluhallin rakennusurakan hankinta joudutaan keskeyttämään. Nokian kaupungin mukaan kaikki saapuneet tarjoukset ylittävät reilusti hankkeelle varatun 15 miljoonan euron määrärahan.

Kustannusarvio laadittiin ja hankintamenettely aloitettiin aikanaan vakaassa maailmantilanteessa. Sittemmin Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on aiheuttanut markkinoille epävarmuutta materiaalien saatavuudesta, odotuksen hintojen noususta sekä yleisen uhan maailmantalouden heikkenemisestä.

-Kaupunki arvioi uudelleen palloiluhallin toteuttamisen vaihtoehtoja ja aikataulua huomioiden myös maailmanpoliittisen tilanteen ja sen vaikutukset markkinoihin, kertoo kaupunginjohtaja Eero Väätäinen tiedotteessa.

Uuden tilanteen vuoksi palloiluhallin rakentaminen ja käyttöönotto viivästyy aiemmin arvioidusta aikataulusta vähintään puolella vuodella. Aiemmin suunniteltiin, että halli olisi voitu ottaa käyttöön vuoden 2023 syksyllä.

Uusi palloiluhalli on tarkoitus rakentaa Nokian lukion ja Tredun ammatillisen oppilaitoksen yhteisen kampusalueen viereen Kankaantaankadulle. Kaupunki on jo tehnyt palloiluhallin tontista pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen Tredu Kiinteistöt Oy:n kanssa.

Nokian kaupunki pyrkii haastavassa tilanteessa turvaamaan harrastus- ja seuratoiminnan olosuhteita väliaikaisilla uudelleenjärjestelyillä. Kaupunki on päässyt sopimukseen Tredu Kiinteistöt Oy:n kanssa nykyisen palloiluhallin purkamisen siirtämisestä vuodella sekä palloiluhallin käyttämisestä ensi vuoden huhtikuun loppuun saakka.

Harjuniityn hallin liikuntasalia tutkitaan myös yhtenä välivaiheen vaihtoehtona peli- ja harjoituspaikaksi korisliigassa pelaavalle BC Nokialle.

Nokian kaupunki kertoo, että palloiluhallin rakentamisen tarjouskilpailuun osallistui viisi yritystä. Tarjoukset ja tarjousasiakirjat ovat julkisuuslain mukaan salassa pidettäviä, kunnes palloiluhallin uusi hankintamenettely on saatettu päätökseen. Tarjoukset tulevat yleisesti julkisiksi, mahdollisia liikesalaisuuksia lukuun ottamatta, kun hankintasopimus on tehty.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%