1960-luvun lättähattu-dieselmoottorivaunut saapuvat tänä pääsiäisviikonloppuna tarjoamaan mahdollisuuden kokea nostalgista junamatkustamisen tunnelmaa. Haapamäen museoveturiyhdistys ry järjestää yhdessä Veturimuseon kanssa museojuna-ajelut lauantaina Toijalan ja Valkeakosken välillä sekä sunnuntaina Tampereen ja Vammalan välillä. Kalustona toimii nostalgiset Dm7-lättähattu dieselmoottorivaunut.
Toijalasta Valkeakoskelle ajetaan kolme edestakaista vuoroa. Matkalla pysähdytään Ilolan maatilamatkailuun noin puoleksi tunniksi. Ilolan maatilamatkailussa on mahdollisuus käydä esimerkiksi kahvilla tai limonadilla, sekä syödä pientä suolaista ja makeaa purtavaa. Matkalla Tampereelta Vammalaan puolestaan pysähdytään Tesomalla, Nokialla ja Karkussa. Tarkemmat tiedot aikatauluista ja lippuhinnoista löydät täältä.
Kuuntele Haapamäen Museoveturiyhdistys ry:n liikennepäällikkö Hannu Lehikoisen perustelut, miksi junamatkalle kannattaa lähteä: