Piispa Matti Repo: ”Kirkko ei voi jäädä liian pienten hallinnollisten vanhojen rakenteiden vangiksi”

Marraskuisissa seurakuntavaaleissa valittavat kirkkovaltuutetut tekevät nelivuotiskaudellaan melko varmasti historiallisia ratkaisuja seurakunnissaan. Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo sanoo, että myös paikallisseurakunnat tarvitsevat nykyistä leveämpiä hartioita ja monipuolisempaa yhteistyötä. Revon mukaan niin hiippakunta kuin siihen kuuluvat seurakunnatkin tarjoavat yhdyspinnan ensi vuoden tammikuussa toimintansa aloittaville hyvinvointialueille ja uudenlaisille hyvinvointikunnille.

Piispa Matti Revon kaitsemaan Tampereen hiippakuntaan kuuluvat Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet. Hän haluaa tutustua hyvinvointialueiden aluevaltuutettuihin ja heidän uraauurtavaan työskentelyyn täysin uuden hallinnontason luomisessa yhteiskuntaamme.

– Olen päättänyt kutsua molemmat aluevaltuustot kylään piispan taloon. Odotan keskusteluiltamme paljon. Niin hiippakunta kuin paikallisseurakunnatkin ovat keskeisiä yhteistyökumppaneita hyvinvointialueille. Niillä on paljon yhdyspintoja, Repo huomauttaa.

Repo muistuttaa, että viime vuosikymmenien aikana Suomen evankelis-luterilainen kirkko on yrittänyt monta kertaa uudistaa ja ajanmukaistaa nimenomaan hallinnollisia rakenteitaan, mutta hankkeet ovat kaatuneet kerta toisensa jälkeen. Kirkon ja seurakunnan perustehtävät, kuten jumalanpalveluselämä ja hengellisyyden vaaliminen kuuluvat paikallisseurakunnille.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistuksen myötä kunnille koittaa ainutlaatuinen uudistumisen aika ja paikka.

– Perinteisesti kunnat ja seurakunnat ovat tiiviissä yhteistyössä keskenään. Uskon, että niillä on tulevaisuudessa nykyistä enemmän yhteistä saavutettavaa. Valtiovalta perusti hyvinvointialueet, jotta sote- ja pelastustoimen palveluiden järjestämisvastuu saatiin nykyistä isommille hartioille. Myös seurakunnat ja kunnat tarvitsevat jatkossa nykyistä voimakkaampia hartioita, Repo miettii.

Uudenlaisilla elinvoimakunnilla on tehtävinään esimerkiksi asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen ja elinvoiman vahvistaminen. Keskiössä ovat muun muassa lapsiperheiden palvelut, kuten päivähoito sekä opetustoimi.

– Seurakunnat ovat perinteisesti toimineet vahvasti yhteisöllisyyden hyväksi. Yhteisöllisyys toteutuu niin jumalanpalveluksissa kuin muissa kirkollisissa toimituksissa, kuten kastajaisissa, avioliittoon vihkimisissä, hautaan siunaamisissa ja niin edelleen. Seurakuntien palvelut lisäävät hyvinvointia. Esimerkiksi iäkkäiden kerhot kokoavat kiitettävästi osallistujia. Rippikoulut ovat tärkeitä nuorille. Kotiseuturakkaus on luonnollinen osa kaikkea arjen tekemistä, Repo pohtii.

– Seurakunnilla on vahva kokemus diakoniatyöstä ja lasten ja nuorten parissa toimimisesta erilaisten ryhmien ja kerhojen kautta, piispa mainitsee.

– Kuntien ja seurakuntien yhteistyökumppanitkin ovat pitkälle samoja, kuten kansalaisjärjestöjä ja yhdistyksiä.

Repo muistuttaa, että useimmat Tampereen hiippakunnan seurakunnat ovat paljon vanhempia kuin kunnat. Iäkkäiden paikkakuntien identiteetti rakentuu seurakunnan pitkän iän varaan. Sen tuntomerkkinä on monta vuosisataa vanha kirkkorakennus.

Piispa on katsellut tarkalla silmällä hyvinvointialueiden ja hiippakuntansa karttoja. Repo ounastelee, että kuntien ja seurakuntien rajoja piirretään lähitulevaisuudessa uuteen uskoon. Syyt ovat yksiselitteiset. Niin asukasmäärältään pienien kuin elinvoimaltaan niukkojen kuntien ja seurakuntien voimavarat joutuvat nykyistä kovemmalle koetukselle.

– Meillä on kannustavia esimerkkejä seurakunnista, jotka ovat yhdistyneet vapaaehtoisesti. Ne ovat ratkoneet tulevaisuuttaan etupainotteisesti. Tällaisen toivoisin yleistyvän, Repo haastaa.

Repo sanoo, että julkisyhteisöillä, kunnilla ja seurakunnilla, on hyvin samanlaiset hallinnot ja taloudenpidot. Piispan mukaan kirkko on yrittänyt vuosien saatossa monta kertaa uudistaa hallintonsa ja taloutensa rakenteita, mutta jokainen hanke on torpattu viimeistään kirkolliskokouksessa.

– Minusta kirkko ei voi jäädä liian pienten hallinnollisten vanhojen rakenteiden vangiksi, vaan sen on otettava samankaltaisia askeleita kuin maallista valtaa käyttävät julkisyhteisöt askeltavat, Repo näkee.

– Jumalan sanan esillä pitäminen ja yhteisten jumalanpalveluksien viettäminen on ja pysyy. Ne ovat kaikista olennaisimmat asiat, piispa teroittaa.

Repo kertoo monen toivovan sellaista seurakuntamallia, jossa henkilö pystyisi valitsemaan haluamansa kotiseurakunnan asuinpaikastaan riippumatta. Tällaista vaihtoehtoa on usein tutkittu, mutta sitä vaikeuttaa verotuskäytännän taipumattomuus. Jäsenillä on omassa seurakunnassaan laissa määrättyjä oikeuksia ja velvollisuuksia.

– Yksilöä ja yksilöllisyyttä korostavana aikana samanlaisen arvomaailman omaavat ihmiset haluavat löytää itselleen sopivan seurakuntayhteisön. Toimintaan voi toki nytkin osallistua, vaikka ei ole jäsen, eikä voi äänestää seurakuntavaaleissa.

Kirkon ja seurakuntien tulevaisuutta tarkastellessaan Repo katselee eteenpäin jatkuvan kaupungistumisen silmälasein. Hänen mukaansa käsityksen monen paikkakunnan tulevaisuudesta voi konkretisoida katselemalla tahkojuuston eri puolia reikineen. Suurin osa alueista jää kuplien ulkopuolelle. Kasvu e ole tasaista, eikä se kohtele erilaisia paikkakuntia tasapuolisesti.

– Yhteiskunnassamme odotettiin koronapandemian mahdollistaman etätyön kääntävän merkittävästikin kansalaisten katseita seutukaupunkeihin ja maalaiskuntiin. Maalle muuttajien määrät ovat kuitenkin jääneet varsin pieniksi, kun taas suurten kaupunkien seudut ovat jatkaneet kasvuaan, Repo toteaa.

Seurakunnat etsimään kumppaneita

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa käydään seurakuntavaalit marraskuussa.

Matti Repo vetoaa seurakuntien jäseniin, jotta he lähtivät runsain joukoin ehdokkaiksi ja edelleen vastuunkantajiksi ja päättäjiksi.

Repo toivoo lisäksi, että seurakuntalaiset ottaisivat vaalit omikseen ja lähtisivät niin kirkon kuin seurakuntansa tähden ahkerasti vaaliuurnille.

– Seurakuntavaalienkin yhteydessä korostan jokaisella tasolla tehtävää yhteistyötä. Myös vaaleissa valittavien kirkkovaltuustojen on oltava niin seurakunnan kuin paikkakunnan asialla. Siihen kuuluu taito etsiä kumppaneita, joiden kanssa yhdessä vastuuta kannetaan. Seurakunnat edustavat historioineen jatkuvuutta, jotka yhdistävät eri sukupolvia.

Repo sanoo, että seurakunnan luottamuselimillä on mahdollistajan rooli, jossa tavoitellaan kokonaisvaltaista hyvää.

– Ajankohtaista on kysyä, miten me menemme yhdessä eteenpäin, ja etsiä kysymykseen vastauksia.

Piispa herättelee seurakuntia huomaamaan, ettei muuttotappioalueilla tule jäädä muistelemaan väkirikkaita aikoja, vaan elämän jatkumossa on etsittävä myönteisiä, uutta mahdollistavia askelmerkkejä.

Vaikeat ajat ohjaavat kirkon helmoihin

Maailma muuttui 24. helmikuuta, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja käynnisti sodan.

Matti Repo sanoo, että vaikeat ajat herättävät ihmisissä turvallisuuden kaipuun. Turvaa ja lohtua hakiessaan ihmiset tulevat kirkon piiriin ja seurakunnan toimintaan. Palvelemaan ja rukoilemaan sekä kyselemään.

Revon mukaan Ukrainan sodan synnyttämä huoli on saanut suomalaiset hyvin liikkeelle. Ihmiset auttavat monilla eri tavoilla. Useat ovat avanneet kotinsa ovet pakolaisille. Monet antavat aineellista tukea. Ihmiset rukoilevat ukrainalaisten puolesta.

– Seurakunnat ovat toimineet oikea-aikaisesti ja monipuolisesti. Ne ovat järjestäneet hätämajoituspaikkoja tarpeen mukaan käyttöön otettaviksi.

Piispa toivoo, että mahdollisimman monet ihmiset osallistuisivat rukoukseen rauhan saamiseksi Ukrainaan.

MATTI PULKKINEN