Päivän haastattelu

Lastunen sai kunniamaininnan Vuoden kylä -kisassa

today20.4.2022

Background
share close
Määrätietoinen työ Lastusten kehittämiseksi kantaa hedelmää Vuoden kylä -kisoissa. Kuvassa Lastusten kartano. (Kuva: lastunen.fi)

Lempäälän Lastunen on saanut kunniamaininnan valtakunnallisessa Vuoden kylä -kilpailussa.

Lastusten kylän osalta tuomaristo nosti esiin erinomaisen mallin kylän yhteistyöstä kunnan kanssa. Kylän yhteisöllisyyttä on myös parannettu tietoisesti järjestämällä toimintaa eri-ikäisille. Lastunen on satsannut myös tietoliikenneyhteyksiin, jotka ovat etätyöskentelyn kannalta kriittisen tärkeitä. Tietoliikenneyhteydet helpottavat myös uusien asukkaiden houkuttelemista kylään.

Vuodesta 1985 alkaen järjestetyn vuoden kylä -kilpailun voitto meni tällä kertaa Pohjois-Pohjanmaan Kalajoen Raution kylään.

Lastusten kyläyhdistyksen puheenjohtaja Annele Matintupa SUN Radion haastattelussa 20.4.:

Kirjoittaja: Kimmo Hoivassilta

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%