Elinvoima ja yrittäjyys

Kunnallisjohdon seminaari käynnistyi 1000 osallistujan voimin Vaasassa

today18.5.2022

share close

Kaksipäiväinen Kunnallisjohdon seminaari kokoaa Vaasassa yhteen noin tuhat osallistujaa. Tapahtuman järjestää Suomen Yrittäjät.

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sanoi, että yleisin hänelle esitettävä kysymys on, miten yrittäjillä menee.

– Koronan jälkeen saimme valopilkun. Helmikuun 24. päivänä itärajan takaa nousi synkkä pilvi, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Sota lietsoo epävarmuutta, epävakautta. Epävarmuus on nyt pahin uhka yrityksille, Salminen totesi.

Salmisen mukaan yrityksien toimintaa vaikeuttavat hankintaketjujen häiriöt. Lisäksi monien raaka-aineiden hinnat ovat nousseet merkittävästi, ja ne nousevat edelleen.

Salminen nosti esille sodan merkeissä tehdyt sanktiot ja pakotteet. Puhujan mukaan niiden seuraukset konkretisoituvat pikku hiljaa. Todellisuus paljastuu pala palalta.

– Myönteistä on vihreän siirtymän salamannopea toteutuminen ja eteneminen. Presidentti Vladimir Putin on saanut myönteisen kehityksen vauhtiin, Salminen sanoi.

Salminen ehdotti, että uudenlaisessa tilanteessa valtiovaltamme on ratkaistava joidenkin sääntelyjen tarpeellisuutta.

Puhuja käsitteli myös työvoimapulaa. Hänen mukaansa monella alalla on jo tilanne, ettei niille saada tekijöitä edes rahalla.

Salminen herätteli huomaamaan yhteiskunnassa olevan työvoimareservin, joka olisi nyt saatava töihin.

– Työperäinen maahanmuutto ei ehdi ratkaista tämänhetkistä työvoimapulaa, Salminen totesi.

Kirjoittaja: Matti Pulkkinen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%