Kolme viime vuotta Nordean Tampereen toimipaikan johtajana työskennellyt Tomi Tulonen aloitti tämän kuun alussa Nordean Tampere-Turku-asiakaspalveluyksikön johtajana.
Tulonen sanoo, että vuosina 2019, 2020, 2021 ja 2022 Nordea on toiminut menestyksellisesti ja tuloksellisesti Pirkanmaalla. Henkilöstönsä kanssa saavutettuja tuloksia Tulonen pitää merkittävinä. Nordealla on vahva asema kasvumaakunnassa.
Tampere-Turku-asiakaspalveluyksikön johtajuus kiinnosti Tulosta, joten hän haki tehtävää. Toiminnan keskiössä on asiakasyhteyksien hoitaminen eri välineissä. Asiakkaat ottavat vuosittain miljoona kertaa yhteyttä puhelimitse. Asiakkaiden chatin käyttö on jo rutiinia arjen asioiden hoitamisessa. Vaihtoehtona on lisäksi asiakasposti. Tulonen paketoi kolmen viime vuoden kokemuksensa ja tulevan työnsä odotukset Maakunnan Matin haastattelussa.
Lue lisää aiheesta: Maakunnan Matti Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot nordea tomi-tulonen