Raitiotiejärjestelmän ajolangat tippuivat maahan Tampereen keskustassa Hämeensillan ja Hatanpään Valtatien alueella varhain perjantaiaamuna. Vaurio sattui klo 6 aikaan kuorma-auton kaadettua sähköpylvään Sorin aukiolla. Liikenne on poikki Hämeensillalla ja Hatanpään Valtatiellä, bussiliikenne kulkee vaihtoehtoisilla reiteillä keskustan alueella.
Tampereen raitiotie oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö kommentoi SUN Radiolle perjantaina hieman aamukahdeksan jälkeen että osuman johdosta ajolangat ja vaijerit ovat löystyneet myös Hämeenkadulta, ja vaunut ovat tehneet virroitintuhoja. Kyseessä on siis laaja vaurio jonka korjaamisen arvioidaan valmistuvan myöhään perjantai-iltana tai lauantaiaamuun mennessä.
Ratikan linjat 1 ja 3 eivät liikennöi tällä hetkellä Tampereen keskustassa. Tampereen Ratikan kunnossapitoallianssi jatkaa radalla syntyneiden vaurioiden korjaamista paikan päällä.
Linja 3 liikennöi tällä hetkellä välillä Sammonaukio-Hervantajärvi. Korvaava bussi 7R ajaa reitillä Pyynikintori - Pirkankatu - Satakunnankatu - Itsenäisyydenkatu - Sammonkatu - Hakametsä.
Linja 1 liikennöi välillä Kalevan kirkko-TAYS. Bussi 18 korvaa Ratikan palvelua Ratikan rinnalla reitillä Atala - Kaupin kampus - Sorin aukio. Bussin vuoroväli on 15 minuuttia.
Bussit 2, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 19, 33, 35, 40, 42, 50, 52, 80 ja 90 ovat poikkeusreitillä seuraavasti:
- Linja 2: Yliopistonkatu - Kalevantie - Rautatienkatu - Satakunnankatu - Hämeenpuisto -
- Linjat 7, 8 ja 10: Rautatienkatu - Satakunnankatu - Hämeenpuisto - Pirkankatu
- Linjat 5, 33 ja 35: Hatanpään valtatie - Suvantokatu/Vuolteenkatu - Rautatienkatu - Satakunnankatu - Hämeenpuisto - Hämeenkatu - Keskustori.
- Linjat 9, 19 ja 52: Kalevantie - Vuolteenkatu - Tampereen valtatie - Hämeenpuisto - Pirkankatu
- Linjojen 40 ja 50 pääte- ja lähtöasema on Sorin aukio E Suvantokadulla.
- Linja 80 jää Keskustorille eikä jatka Sorin aukiolle asti.
- Linja 90: Itsenäisyydenkatu - Rautatienkatu - Satakunnankatu - Hämeenpuisto - Hämeenkatu - Keskustori
Tilannetta voi seurata Nyssen nettisivujen häiriötiedotteista.