Pirkanmaa

KOLME TÄHTEÄ: Liisa Peltonen saa Maria Stuartinsa karismaattiseksi ylhäisönaiseksi

KOLME TÄHTEÄ: Liisa Peltonen saa Maria Stuartinsa karismaattiseksi ylhäisönaiseksi

Liisa Peltonen tekee voimakkaan roolin Maria Stuartina Hämeenlinnan Teatterin Kaksi kuningatarta näytelmässä. Hän edustaa näyttelijäntyöllään sitä henkeä, jonka näytelmän kirjoittaja Friedrich Schiller istutti teokseensa. Näytelmän miehet ovat vässyköitä. (Kuva: Tapio Aula)

Hämeenlinnan Teatterin ratkaisut Kaksi kuningatarta -näytelmässä eivät jätä hevin rauhaan. Saksalainen runoilija, näytelmäkirjailija ja historioitsija Friedrich Schiller (1759-1805) kirjoitti näytelmänsä nimenomaan Maria Stuartin ylistykseksi. Nyt ensi-iltansa saanut toteutus rakentuu monin paikoin keinotekoisestikin kuningatar Elisabetin varaan. Näyttelijä Liisa Peltonen marssittaa näyttämölle karismaattisen ja kuvankauniin Maria Stuartin, jota hänen aikalaisensa pitivät ihanteellisena renessanssiajan ylhäisönaisena.

Kaksi kuningatarta -näytelmä on saanut ennakkoon runsaasti huomiota medioissa. Siksi yleisön odotukset ovat nousseet toteutuksen suhteen korkealle.

Friedrich Schillerin luoma Maria Stuart -näytelmä kestää piinkovasti aikaa. Sen valmistumisesta ja ensiesityksestä on kulunut jo yli kaksisataa vuotta. Henkilöt, aihe ja aika kiinnostavat vielä 2020-luvun ihmisiä jopa Pohjolassa asti. Valta on teemana aina ajankohtainen; näemme vallan monet kasvot omassa maanosassamme.

Monet lähteet kertovat palosta, jolla Friedrich Schiller halusi nostaa Skotlannin entisen kuningattaren Maria Stuartin (1542-1587) karismaattisen ja legendaarisen persoonan arvoonsa. Näytelmän nimikin, Maria Stuart, alleviivasi kirjailijan motivaatiota, ylistyslaulua ihannoimalleen skottien hallitsijattarelle.

Schillerin näytelmässä kuningatar Elisabet on Stuartin varjossa.

Hämeenlinnan Teatterin ohjauksessa roolit ovat heittäneet häränpyllyä. Mutta kaiken onneksi Maria Stuartin rooliin on istutettu Liisa Peltonen, joka saa roolihahmonsa huikean ylvääseen lentoon. Peltonen on selvästi ammentanut itseensä paljon Stuart-tietoa. Jo Peltosen replikointi on väkevää ja hallitsijamaista. Hänen koko kroppansa säteilee kuninkaallista ylväyttä ja tyyliä.

Liisa Peltosen esittämät Stuart-kohtaukset ovat koko näytelmän vaikuttavinta antia. Peltosen Maria Stuart on kuvankaunis ja ryhdikäs. Hänen esittämänsä kuningattaren pystyy ongelmitta kuvittelemaan ratsunsa selkään tai parkettien katseenvangitsijaksi. Peltosen Stuartista välittyy kuva sivistyneestä naisesta, joka hyvien puhelahjojen lisäksi ilmaisee itseään runouden ja musiikin keinoin.

Historian kirjat kertovat kilvan, miten Maria Stuart sai arvovaltansa ja konkreettisen valtansa vetoavalla persoonallaan. Tämän kaiken Liisa Peltonen tuo näkyväksi.

Sinikka Salminen ansaitsee arvostavat kiitokset. Hän vetää kaikki roolinsa taidokkaasti. Salminen komppaa erityisen tyylikkäästi Peltosen Stuartia tämän hovinaisena.

Intohimo kateissa

Kahden kuningattaren muuta miehitystä vaivasi ainakin torstaisessa ensi-illassa intohimon puute.

Vaikka ohjaaja Taru Mäkelä rakensi näytelmän kuningatar Elisabetia esittävän Ritva Oksasen varaan, teatterineuvos ei lunasta häneen ladattuja odotuksia. Yleisö näkee varsin yksille sijoille asetetun kuningattaren.

Oksasen roolisuorituksessa on kaksi kohokohtaa. Niistä ensimmäinen on kohtaus, jossa hän Elisabetina kohtaa Maria Stuartin puistossa. Ilmassa on molemminpuolista ruutia ja paloa. Toisen kerran Oksanen tekee vaikutuksen, kun Elisabet syventyy itsetutkiskeluun. Tämän osuuden teksti tosin kuuluu nauhalta, mutta se ei vähennä kohtauksen vaikuttavuutta, mieluummin päinvastoin. Koko roolityön ansioksi on luettava serkunmurhaa vatuloivan Elisabetin pelon ja epävarmuuden ilmentäminen.

Ilkka Forss sukkuloi useammassa roolissa. Etenkin rakastajana moniottelevan Leicesterin jaarlin osassa odotin häneltä palavampaa otetta.

Miika Laakso on useasti näytelmän tapahtumien keskipisteessä vastakkaisten leirien palveluksessa: yhtäältä Burleighin lordina, Elisabetin valtiovarainministerinä ja toisaalta Schillerin keksimänä Maria Stuartin pelastusmiehenä, Mortimerina. Laakson korkeassa virkamiehessä ei ole vuosisataiselle hoville tyypillistä auktoriteettia. Hänen tulkintansa on turhan toteavaa.

Janne Raudaskosken roolityö on paikoin eleetöntä. Elisabetin sinetinvartijana tulkinta jo hipoo vanhan uskollisen palvelijan sielunmaisemaa.

Puvut eivät voi olla pääosassa

Teatteri saa aina voimansa tekstistä, jonka sisäistäminen, hallinta ja ilmaisu muodostaa esityksen kivijalan.

Muullakin on sijansa. Kaksi kuningatarta -näytelmä antaakin laajat mahdollisuudet puvustajille, lavastajille sekä valo- ja äänisuunnittelijoille.

Puvustuksen toteuttajat ovat tehneet korkeatasoista työtä. Asut ilmentävät kiitettävästi kantajiensa asemaa, elettävää aikaa ja koko maailman tilannetta. Kaksi kuningatarta marssittaa näyttämölle pukuloiston, joka johdattaa katsojat 1500-luvun hovitunnelmiin.

Pröystäilemätön lavastus tukee niin Maria Stuartin kuin kuningatar Elisabetin arvoa ja asemaa.

MATTI PULKKINEN

Lue lisää aiheesta:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>