Uutiset

Hämeenkyrön Myllykolun kesäteatterissa nähdään ensi kesänä jälleen oopperaa – Ihmiset suviyössä -teosta tähdittävät mm. Waltteri Torikka, Johanna Rusanen, Tuomas Miettola

today15.11.2022

Background
share close

Hämeenkyrön FEStiwaalin ensi kesän uutuusooppera on Ihmiset suviyössä. Oopperan kantaesitys on 14.7.2023 Hämeenkyrön Myllykolun kesäteatterissa ja uutuusteosta tähdittävät oopperan huippunimet Waltteri Torikka, Johanna Rusanen, Tuomas Miettola, Päivi Nisula ja Ilkka Hämäläinen. Tarina perustuu Nobel-kirjailija Frans Emil Sillanpään samannimiseen romaaniin. Siihen pohjautuvaa filmatisointia vuodelta 1948 pidetään edelleen yhtenä merkittävimmistä kotimaisista elokuvista.

Baritoni ja Hämeenkyrön FEStiwaalit ry:n taiteellinen johtaja Waltteri Torikka toteaa, että Ihmiset suviyössä tuo uutta näkökulmaa oopperataiteeseen. ”Teos ravistelee ihmisten syvimpiä tuntoja, herättelee ajatuksia inhimillisyydestä ja ihmisyydestä. Koen myös erityisen merkityksellisenä, että saamme kertoa tämän tarinan juuri hämeenkyröläisen säveltäjän sävelin”, Torikka sanoo tiedotteessa. FEStiwaalin ensituotanto Sillanpää-ooppera nähtiin F.E. Sillanpään synnyinkodin pihapiirissä 2017-2018. Arvostelumenestystä esitettiin loppuunmyydyille katsomoille. Menestyksen jälkeen oli selvää, että miljöö on juuri oikea kotimaiselle oopperalle.

Ihmiset suviyössä -oopperan säveltäjä on Paavo Korpijaakko, libreton on kirjoittanut näytelmäkirjailija Elina Snicker ja oopperan ohjaa Riikka Oksanen. ”Tarinan ytimessä on omaksi itsekseen kasvaminen normien ja asenteiden ristipaineissa”, kertoo Elina Snicker.

Tapahtumat sijoittuvat kesäiseen Hämeeseen, lauantaiaamusta maanantaiaamuun. Nuori tukkilainen, homoseksuaali Nokia, ei saa tilaisuutta olla avoimesti se kuka on. Ristiriita johtaa lopulta toisen tukkilaisen surmaan. Torpan Santra myy sahtia ja itseään selviytyäkseen. Hän menettää Nokian surmaamana puolisonsa, mutta saa vapauden alkoholistipuolisostaan ja kokee, että hänen ”itseytensä” syntyy. Samaan aikaan surman kanssa syntyy myös konkreettisesti uusi elämä. Varakkaassa Telirannan talossa taas syntyy uusi rakkaus, johon talon vanha emäntä Mummu peilaa oman elämänsä kulkua. Kaikkea tätä tarkkailee Taiteilija, joka kokee erillisyyttä ja osattomuutta talollisten ja alustalaisten keskellä.

Paavo Korpijaakon säveltämä musiikki antaa tarinan henkilöille mahdollisuuden esittää tapahtumat kuten hän haluaisi muiden ne kokevan. ”Musiikin on surtava tragediaa, iloittava onnesta tai raivottava epäoikeudenmukaisuudesta, sekä myötätuntoisesti rakastettava jokaista hahmoa”, Korpijaakko kuvailee.

Oopperan ohjaajaa, palkittua Riikka Oksasta kiehtoo teoksen maisemallisuus ja kieli. ”Sillanpään kaunis kieli asettaa ihmisen osaksi luontoa. Esitys rakentuu kontrasteista ja erilaisista mittakaavoista; yö ja päivä, syntymä ja kuolema, nuoruus ja vanhuus, ja toisaalta luonto ja ooppera”, Oksanen sanoo.

Esityksessä orkesteri soi etukäteen nauhoitettuna monikanavaäänityksenä, jonka äänisuunnittelusta vastaa Tomi Pietilä. Toteutuksesta vastaa jo FEStiwaalin ensimmäisessä oopperatuotannossa mukana ollut, nykymusiikin tulkintaan erikoistunut TampereRaw kapellimestarinaan Jouni Rissanen. ”Tämä produktio yhdistää parhaat mahdolliset nykyoopperan tekijät, suomalaisen tarinan ja kesäiltojen taian”, toteaa ensemblen taiteellinen johtaja Anna Angervo.

Lippujen myynti alkaa perjantaina 18.11.2022 Tiketti.fi kautta.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%