
Nokia Arena niittää mainetta ja kunniaa, nimittäin tämä kohtapuoliin vuosipäiväänsä viettävä monitoimiareena palkittiin tänään Visit Tampere Award -palkinnolla, joka jaettiin nyt viidennen kerran ja on arvoltaan 5000 euroa. Joulukuussa 2021 avattu Nokia Arena on tuonut Tampereelle merkittävää kansainvälistä medianäkyvyyttä ja sen lavalla sekä jäällä on nähty useita kansainvälisiä tähtiä, ja tullaan näkemään myös jatkossa. Palkinnon saaja valittiin viimevuotiseen tapaan Visit Tampereen ja yritysten yhteistyöllä. Yritykset saivat ehdottaa palkinnon saajaksi Tampereen seudulla toimivaa matkailu- ja tapahtuma-alan yritystä. Ehdolla olivat Nokia Arenan lisäksi Finlaysonin alue, Laukon kartano ja Seikkailuapinat. Lopullisen päätöksen palkinnon saajasta teki Visit Tampere Oy:n hallitus. Nokia Arenan toimitusjohtaja Marko Hurme kertoi SUN Radion haastattelussa areenan ensimmäisestä vuodesta ja avasi myös ajatuksiaan tulevasta.