Valtakunnallista ja kansainvälistä arvostusta nauttivan Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja Harri Kallio siirtyy eläkkeelle. Kallio on tehnyt kymmenen vuoden mittaisen uran voimakkaasti kehittyneessä ja kasvaneessa yhtiössä, joka saavuttaa ensi vuonna 30 vuoden iän. Kalliolla on takanaan peräti 41 vuoden työrupeama ympäristöalan eri tehtävissä.
Pirkanmaan Jätehuolto Oy on 17 kunnan omistava yhtiö. Sen asiakkaiden maksamat maksut ovat maamme alhaisimpia. Yhtiön yrityskuva ja toimintakulttuuri niittävät kiitoksia niin sadoiltatuhansilta asiakkailta kuin yhteistyökumppaneilta. Yhtiö työllistää vajaat 100 työntekijää, alojensa huippuammattilaisia.
Maakunnan Matti haastatteli Pirkanmaan mainiona Harri Kalliota: