Pirkanmaa

Saunayrittäjät toivottavat maakunnallisen kehittämishankkeen tervetulleeksi

today10.5.2023

Background
share close
Urkin Piilopirtin isäntä Jyrki Sasi on puhunut saunakulttuurin puolesta jo vuosikymmenien ajan. Hän tarjoaa taidehotellinsa yhteydessä taide- ja savusaunapalveluja. Talvisin on tarjolla olosuhteiden salliessa jääsauna.
Urkin Piilopirtin isäntä Jyrki Sasi on puhunut saunakulttuurin puolesta jo vuosikymmenien ajan. Hän tarjoaa taidehotellinsa yhteydessä taide- ja savusaunapalveluja. Talvisin on tarjolla olosuhteiden salliessa jääsauna. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Kaksivuotinen saunaliiketoiminnan kehittämis- ja monipuolistamishanke käynnistyy tämän vuoden syyskuussa. Hankkeen vetäjänä on Visit Tampere. Pirkanmaan liitto rahoittaa hanketta 73 000 eurolla alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) -määrärahoista. Pirkanmaalaiset saunayrittäjät pinsiöläinen Jyrki Sasi, lempääläinen Ilkka Sirén sekä akaalainen Jani Valtajärvi toivottavat hankkeen tervetulleeksi. He ovat vakuuttuneita siitä, että sauna-alalla on realistiset menestymis- ja kasvumahdollisuudet.

Pirkanmaalla alkaa toden teolla tulevana syksynä saunaelämysalan uusien liiketoiminta- ja kansainvälistymismahdollisuuksien metsästäminen. Hankkeelle nimetään ohjausryhmä. Todellisina työrukkasina ovat työpajat, joita kootaan eri teemojen ympärille. Tavoitteena on laajan ja monialaisen verkoston luominen.

Syksyn ensimmäisenä urakkana on nykyisten sauna-alan toimijoiden, palveluiden ja tuotteiden kartoittaminen. Näin pirkanmaalainen nykymuotoinen saunaekosysteemi saa kasvot.

Visit Tampereen projektipäällikkö Turo Leppänen etsintäkuuluttaa kaikki pirkanmaalaiset toimijat, joiden palvelut tai tuotteet liittyvät tavalla tai toisella saunomiseen. Myös täysin uudet liike-, palvelu- ja yritysideat ovat tervetulleita.

– Sauna-asioissa voi olla puhelimitse tai sähköpostitse suoraan yhteydessä minuun.

Leppänen sanoo, että uuden rakentaminen on turvallista vahvalle saunakulttuurille, joka maakunnassa on.

– Tampereen kaupunkiseudulla ja koko maakunnassa elää vahva saunakulttuuri. Nyt tavoitteenamme on kääntää viimeinenkin kivi, ja löytää kaikki sauna-alan toimijat. Niistä muodostetaan verkosto, jossa alan toimijoiden on helppo tehdä yhteistyötä.

Leppänen korostaa, että erittäin tervetulleita ovat uudenlaiset liiketoimintamahdollisuudet. Niitä löytyy varmasti matkailusta, lähiruoasta ja hyvinvointialoista. Tähtäimessä on palvelupakettien luominen.

– Erityisen mielenkiintoisia ja toivottuja ovat muun muassa ekologiseen rakentamiseen ja digitaalisiin ratkaisuihin perustuvat innovaatiot.

Leppänen muistuttaa, että Tampere on niittänyt jo vuodesta 2018 lähtien mainetta Suomen saunan pääkaupunkina. Saunan pääkaupunkiutta ovat tukeneet muun muassa Suomen Saunaseura ja Kansainvälinen Saunaliitto ISA.

– Odotan, että hankkeen tuloksena syntyy täysin uusia saunaelämysalan yhteistyö- ja kansainvälistymismahdollisuuksia sekä yhteisiä palvelumalleja ja -konsepteja koko Pirkanmaalle. Erityisesti katseet ovat Saksassa ja Japanissa.

Leppänen toteaa, että Pirkanmaalla on hyödynnettävissä merkittävä materiaali, joka valmistui Tampereen ja Pirkanmaan yhteisessä Euroopan unionin kulttuuripääkaupunki 2026 -haussa. Vaikka kulttuuripääkaupunkius ei tullut pirkanmaalaisille, ideaa ei ole unohdettu. Pohjatyö elää Operaatio Pirkanmaassa.

Hanke kestää vuoden 2025 elokuun loppuun saakka. Se liittyy Pirkanmaan maakuntaohjelmaan 2022-2025 ja erikoistumisen strategiaan.

Sasi korostaa laatua

Yrittäjä Jyrki Sasi on hankkinut jo lähes 20 vuoden kokemuksen saunabisneksestä. Sasi on taide- ja savusaunastaan tunnetun pinsiöläisen Urkin Piilopirtin isäntä.

Sasi näkee juuri perustetun Saunaelämysalan uudet liiketoiminta- ja kansainvälistymismahdollisuudet -hankkeen loogisena jatkeena saunapääkaupunkiudelle.

– Visit Tampere on vakuuttavin ja tuloksellisin isäntä sauna-alan kehittämiselle.

Sasi sanoo suoraan, etteivät pienet viritykset tuota tulosta.

– Viritelmät, joissa ikään kuin rakennetaan yhteistyötä, rahastavat muutaman satasen, mutta hyödyt jäävät olemattomiksi. Tällaisten kokeilujen aika on ohitse.

Sasi vakuuttaa olevansa mukana nyt käynnistettävässä hankkeessa.

Sasi on kehittänyt määrätietoisesti Urkin Piilopirtistä taidehotellia, joka toimii pirkanmaalaisessa postikorttimiljöössä. Arvoina ovat aitous ja uniikkius.

– Laatu on menestymisen ykköstae. Paketin on oltava kattava ja monipuolinen. Meillä tämä merkitsee ravintola- ja majoittumispalveluja sekä taidenautintoa. Luonto on keskeisessä roolissa. Urkin Piilopirtillä on henkevä tarina.

Sasi on palvellut paljon myös kansainvälisiä turisteja.

– Heille iso juttu on kirkasvetinen järvi.

Urkin Piilopirtin asiakaskunta muodostuu pääasiassa yrityksistä. Ne järjestävät erilaisia asiakas- ja henkilöstötilaisuuksia.

– Odotan mielenkiinnolla sauna-alan uudenlaisia liiketoiminta- ja kansainvälistymismahdollisuuksia. Olen luottanut jo Urkin Piilopirtille ideoimaani konseptiin parinkymmenen vuoden ajan.

Jani Valtajärvi luo täysin uutta pirkanmaalaiseen saunatarjontaan. Hän rakentaa vanhasta vedenottamosta saunaklubia Akaan Satamassa. Hanke kiinnostaa paljon suurta yleisöä.
Jani Valtajärvi luo täysin uutta pirkanmaalaiseen saunatarjontaan. Hän rakentaa vanhasta vedenottamosta saunaklubia Akaan Satamassa. Hanke kiinnostaa paljon suurta yleisöä. (Kuva: Saunaklubi)

Valtajärvi uskoo yhteisöllisyyteen

Yrittäjä Jani Valtajärvi rakentaa parhaillaan vanhasta vedenottamosta saunaklubia Akaan Satamassa.

– Minulla on unelma, jonka haluan toteuttaa. Sen keskiössä on korkeatasoinen sauna, joka kokoaa muiden muassa saunaseuralaiset yhteisiin tilaisuuksiin. Yhteisöllisyys on keskiössä. Ihmiset tarvitsevat luontevia paikkoja, joissa he voivat keskustella.

Valtajärvi sanoo, että yhteiskuntamme menetti jotakin tärkeää, kun julkiset saunat lopetettiin. Ihmisiltä hävisi luontevat kokoontumispaikat.

– Ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita saunaklubihankkeestani. Innostuksen määrä on yllättänyt minut myönteisesti.

Valtajärvi satsaa laatuun. Hän tekee saunaklubistaan kokonaisuuden, jossa ihminen pääsee irti arjesta.

– Saunaklubi sijaitsee Vanajaveden äärellä. Uskon, että suuri osa suomalaisista tietää, missä Vanajavesi lainehtii. Satama on Helsinki-Tampere-moottoritien välittömässä läheisyydessä. Tämä on Helsingin, Tampereen ja Turun keskipisteessä.

Saunaklubi ottaa 20 täysjäsentä. Se rakentaa myös muunlaisia jäsenyyksiä.

Saunaklubin pääsauna ja ulkosauna ottavat saunojansa vastaan tämän vuoden loppupuolella.

Valtajärvi on vakuuttunut, että Visit Tampereen Saunaelämysalan uudet liiketoiminta- ja kansainvälistymismahdollisuudet -hanke tuottaa tulosta.

– Suomalaiset ovat ahkeria saunojia. Minäkin käyn löylyissä joka päivä.

Ilkka Sirén pyörittää Toutosen lomahuviloiden toimintaa Lempäälässä. Hän kertoo, että palvelut keräävät kiittävää palautetta. Saunominen kiinnostaa läpi vuoden. (Kuva: Anu Kuusisto)
Ilkka Sirén pyörittää Toutosen lomahuviloiden toimintaa Lempäälässä. Hän kertoo, että palvelut keräävät kiittävää palautetta. Hänellä on savusauna, joka lämpiää pelleteillä. Saunominen kiinnostaa läpi vuoden. (Kuva: Anu Kuusisto)

Asiakkaiden vuolaat kiitokset palkkana

Ilkka Sirén on pyörittänyt Toutosen lomahuvilat -yritystä viiden vuoden ajan Lempäälässä. Paikan erikoisuus on savusauna, joka on palkittu Vuoden savusauna 2018 -tunnustuksella.

Sirén iloitsee, että hyvä kello on kuulunut pitkälle. Yritys on kerryttänyt kanta-asiakkaiden joukon. Paikkaa suosittelevat aktivoivat uusia tilaajia.

– Asiakkaistamme 70 prosenttia on yrityksiä. Loput 30 prosenttia on yksityisasiakkaita. Parhaat asiakkaat ovat palanneet jo kahdeksan kertaa palveluidemme äärelle. Asiakkaat ovat myönteisissä palautteissaan ja kiitoksissaan vuolaita. Tämä kannustaa minua.

Sirénin mukaan asiakkaista suurin osa tulee Pirkanmaalta. Asiakkaita saapuu myös pääkaupunkiseudulta ja Turun seudulta.

– Viikonloput on hyvin varattuja. Nyt myydään alkusyksyä.

Sirén korostaa, että palvelun ydin on pettämätön kiuas, lempeät löylyt sekä siisteys.

Myös lempääläisyrittäjä uskoo uutukaisen Saunaelämysalan uudet liiketoiminta- ja kansainvälistymismahdollisuudet -hankkeen hedelmien voimistavan toimialan vetovoimaa.

MATTI PULKKINEN

Kirjoittaja: Matti Pulkkinen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%