Uutiset

Yölliset nopeusrajoitukset eivät vähentäneet sähköpotkulautaonnettomuuksia Tampereella

today4.7.2023

Background
share close

Viime kesänä Tampereella voimaan tulleet yölliset nopeusrajoitukset eivät ole vähentäneet sähköpotkulautaonnettomuuksia. Tieto käy ilmi Tampereen yliopistollisen sairaalan ja Tampereen kaupungin tuoreesta yhteistutkimuksesta, jossa selvitettiin Acutassa hoidettuja sähköpotkulautavammoja sekä yöllisten nopeusrajoitusten vaikutusta vammautumisriskiin. Tutkimusaineistossa olivat mukana kaikki kesä-, heinä- ja elokuussa vuosina 2019−2022 Acutassa hoidetut sähköpotkulautaonnettomuudessa loukkaantuneet potilaat. Tulokset suhteutettiin ajomääriin ja ajokertoihin.

− Odotimme, että kesällä 2022 käyttöön tulleet yölliset nopeusrajoitukset näkyisivät vähentyneenä tapaturmien määränä ja lievempinä tapaturmina. Havaitsimme kuitenkin, että tapaturmia oli yhtä paljon kuin aiempana kesänä ja vakavien tapaturmien osuus jopa kasvoi hieman edelliskesään verrattuna. Vaikuttaa siltä, että tulevaisuudessa tarvitaan nopeusrajoitusten lisäksi muita keinoja näiden tapaturmien tehokkaaseen ehkäisyyn, toteaa tutkimuksen pääkirjoittaja, lääketieteen kandidaatti Rasmus Liukkonen.

Tampereella oli kesällä 2022 käytössä vuokrattavien sähköpotkulautojen yöllinen nopeusrajoitus, jossa maksiminopeus oli rajoitettu 15 kilometriin tunnissa puolenyön ja aamukuuden välillä.

Kirjoittaja: Pasi Vainionperä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%