Pirkanmaa

Pirjo Ala-Hemmilä lähtee kisailemaan Keskustan puoluesihteeriydestä

today21.8.2023

Background
share close
Pirjo Ala-Hemilä toimii nyt Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtajana. Hän tunnistaa, että kasvumaakunta tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet puoluetyölle. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Pirjo Ala-Hemmilä haluaa Keskustan uudeksi puoluesihteeriksi. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Pirjo Ala-Hemilä lähtee tavoittelemaan Keskustan puoluesihteerin paikkaa.

Tuleeko Keskustan puoluesihteerikisasta kolmen ehdokkaan taisto? Mittelöön ovat aiemmin ilmoittautuneet mukaan joutsalainen Pauliina Maukonen ja helsinkiläinen Antti Siika-aho.

Pauliina Maukonen on politiikan tutkija, järjestötyön asiantuntija ja Jotsan kuntapäättäjä.

Antti Siika-aho on toiminut vuodesta 2022 lähtien Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry:n yhteiskuntasuhdepäättäjänä.

Nyt kisaan heittäytyy tamperelainen Pirjo Ala-Hemmilä, joka aloitti vuodenpäivät sitten Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtajana.

Keskusta valitsee uuden puoluesihteerinsä ylimääräisessä puoluekokouksessa, joka pidetään 23. syyskuuta Turussa.

Puoluesihteerin paikka vapautui, kun nykyinen puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen ilmoitti keväällä jättävänsä tehtävän.

– Tein päätökseni puoluesihteeriksi pyrkimisestä viime viikolla. Ilmoittaudun mukaan kisaan, Ala-Hemmilä kertoo.

Pirmediat haastatteli Pirjo Ala-Hemmilää viime syyskuussas, kun hän oli aloittanut Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtajana:

– Miten kykenemme toimimaan niin, että puoluetoiminnalla vaikuttaminen ja yhteiskunnan muuttaminen paremmaksi on luonteva ja kiinnostava vaihtoehto, Keskustan Pirkanmaan piirin uusi toiminnanjohtaja Pirjo Ala-Hemmilä kuvaa tulevaisuuden tärkeintä haastetta. Ensimmäisissä aluevaaleissa Keskusta keräsi 4,3 prosentin kannatuksen Pirkanmaalla. Puolue sai vuoden 2021 kuntavaaleissa 4,2 prosentin kannatuksen. Viime eduskuntavaaleissa Keskustan kannatus oli Pirkanmaan vaalipiirissä 4,9 prosenttia. Nyt katseet ovat ensi huhtikuussa pidettävissä eduskuntavaaleissa.

Pirjo Ala-Hemmilä uskoo, että kaikki puolueet ovat samojen haasteiden äärellä.

– Jos puolueiden kautta edustaminen ja päätöksenteko ei olekaan paras vaihtoehto, niin millä tavalla kaikkia koskevat päätökset tulisi tehdä? toiminnanjohtaja perää.

Ala-Hemmilä haastaa pirkanmaalaisia mukaan Keskustan eduskuntavaalityöhön.

– Meillä voi jäsenistö, eikä ole niin väliä, onko vielä jäsenkään, ilmoittautua pohtimaan eri aihealueiden mukaan, mitkä ovat Pirkanmaalla nyt tärkeimmät valtakunnalliset tavoitteet. Näiden ohjelmaryhmien tuotoksista kokoamme tavoitteet. Eli ohjelmasta tulee hyvin pirkanmaalainen, Ala-Hemmilä sanoo.

Nyt katseet ovat tiukasti ensi vuoden huhtikuun eduskuntavaaleissa. Seuraavana vuonna käymme presidentinvaaleihin ja EU-vaaleihin. Vuonna 2025 ovat vuorossa alue- ja kuntavaalit, jotka pidetään yhtä aikaa.

Ala-Hemmilä huokaa, ettei hän ole vielä edes uskaltanut ajatella muita vaaleja kuin lähestyviä eduskuntavaaleja.

– Vaalit ovat kaikki hyvin eriluonteisia. Luulen, että tässä vaiheessa on vain kiinnostavaa spekuloida, kenestä voi tulla laajalti kansan luottamuksen ansainneen Sauli Niinistön jälkeen arvostettu päämies. EU-vaaleista ei ole vilahtanut mielessäni edes spekulaatioita, hän kertoo.

Parhaillaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon paikallisseurakunnissa valmistaudutaan marraskuisiin seurakuntavaaleihin. Nekin ovat Ala-Hemmilän kauraa.

– Nyt näyttää hyvältä. Meillä on erittäin hyviä ehdokkaita ja heitä on paljon.

– Eniten odotan, että seurakuntavaalien tulos näkyy heti luottamustyössä. Seurakunnissa tehtävä työ saa kasvavan arvon, kun edessä on lisää taloudellista epävarmuutta. Seurakunnissa on tärkeää varmistaa muun muassa se, että lapsilla ja nuorilla on maksuttomia harrastus- ja kokoontumismahdollisuuksia.

Luokanopettajan töistä paljon apua

Pirjo Ala-Hemmilä näkee, että Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtajan tehtävässä yhdistyy mukavasti sellaiset tiedot ja taidot, joita hän on työssään ja vapaa-ajan harrastuksissaan kartuttanut.

– Kun työskentelin opetusalalla luokanopettajana ja opinto-ohjaajana, niin toimiminen erilaisten persoonien kanssa opetti minulle palvelumuotoilun taitoja. Niiden avulla on helppo katsoa, miten jokin asia näyttäytyy jonkun toisen silmissä.

– Opettajana pidin kymmeniä palikoita yhtä aikaa järjestyksessä, ja järjestelin niitä uudelleen. Samalla tunnen yhdessä tekemisen riemua tai tuskaa. Toiminnanjohtajan tehtävässä olen samalla puolella jäsenistön kanssa, ja tavoittelemme yhdessä hyviä asioita. Aivan niin kuin opettajakin tekee.

– Lisäksi olen työni ohella toiminut erilaisissa yhdistyksissä ja kunnallisissa luottamustehtävissä, ja olen osallistunut itselleni tärkeiden kansanedustajaehdokkaiden kampanjatyöhön. Nyt pääsen käyttämään kaikkia kokemuksiani ja samalla oppimaan uutta. Muuttaessani Tampereelle sanoin miehelleni, että olisi mukava oppia tuntemaan pirkanmaalaisia keskustalaisia. Nyt todella opin.

Pirkanmaan maakunta on alueeltaan täysin sama kuin Pirkanmaan vaalipiiri ja Pirkanmaan hyvinvointialue. Maakunta koostuu 23 kunnasta.

– Minulle Pirkanmaa näyttäytyy monen vahvan ja hyvin erilaisen kunnan kokonaisuutena. Keskustalaisena mietin sitä, millaisena elämä oikein eri-ikäiselle asukkaalle missäkin näyttäytyy.

– Ja hyvin erilaiselta elämä varmasti näyttäytyykin maakunnan eri puolilla. Teimme Keskustan hyvinvointialueen aluevaltuustoryhmänä kyselyn kaikille kunnille aloittavan hyvinvointialueen palveluista tällä hetkellä. Tuloksena oli aika mielenkiintoiset liikennevalot. Toisessa kunnassa loistaa punaisena aikuisten hammaslääkäriin pääsy, toisessa tuskaillaan vain oikomishoitoon pääsystä. Maakunnan etelälaidalla voidaan lastensuojelussa keskittyä ennaltaehkäisyyn ja toisaalla on huutava työntekijäpula.

Ala-Hemmilä nauttii toiminnanjohtajan työssään aktiivisesta vuorovaikutuksesta erilaisten ihmisten kanssa.

– Ihan parasta on, kun tässä hommassa saa keskustella ja tehdä asioita yhdessä kaikenlaisten ihmisten kanssa. Vähän niin kuin toimittaja voin pohtia tamperelaisen opiskelijan asuntoproblematiikkaa, surra yhdessä epäonnistunutta politiikkaa, ottaa haukut vastaan tai kuulla, kuinka tyhmä ja surkea minä ja kaikki muut ovat, kun emme aja juuri tiettyä asiaa. Seuraavaksi olenkin kansanedustajien kanssa kokouksessa ja esillä on uudenlaiset asiat.

– Innostun uusista mahdollisuuksista, uusista ratkaisuista ja yhdessä tekemisestä. Monimutkaiset asiat vaativat paljon eri näkökulmien perkaamista ratketakseen, ja kun niitä nostetaan esille toinen toistaan kunnioittaen ja kuunnellen, löytyvät ratkaisut. Juuri tämä on aivan parasta. Sen takia tätä työtä teen.

Piiritoimisto on Näsilinnankadulla

Keskustan Pirkanmaan piirin toimisto sijaitsee Tampereen sydämessä Näsilinnankadun varrella. Koronapandemian johdosta toimistolla oli hiljaista, mutta nyt siellä on valot ja elämää.

– Luulen, etteivät ihmiset osaa kysyä piiritoimistosta oikein mitään, edes kiinnostavia asioita, vaikka niihin olisi kiva koettaa löytää vastauksia, Pirjo Ala-Hemmilä toteaa.

– Otan esimerkiksi kaksi viimeisintä kysymystä, niin ne taitavat olla, että saadaanko ministeri Antti Kurvinen kuntaamme ja onko kaupungissa Keskusta-iltaan lähtijöitä? Molempiin vastaus on ”kyllä varmasti!”.

Sote- ja pelastustoimen uudistus on historiallinen ja mammuttimainen asia. Pirkanmaan hyvinvointialueen valmistelu on parhaillaan vauhdissa, ja se aloittaa virallisesti toimintansa heti ensi vuoden alussa.

– Juttelimme yhdessä muiden puolueiden toiminnanjohtajien kanssa, ja totesimme kaikki yhdessä samaa, että valtavaa valmistelutyötä, itsensä likoon laittaen tekevät nyt sekä viranhaltijat että luottamushenkilöt. Parhaat voimat ovat työssä, joten varmasti kaikki lähtee liikkeelle riittävän hyvin vuoden vaihteessa, ja sen jälkeen asioita ja toimintatapoja parannellaan.

Elinvoimakunnat tulevat, olemmeko valmiit?

Pirjo Ala-Hemmilä innostuu entisestään, kun hän avaa sanaisen arkkunsa kuntien uudesta olemuksesta.

– Mahtavaa, että saan olla tässä nyt Keskustan nimissä eväitä antamassa. Soisin sellaiset eväät, että elinvoima voi kasvaa, vaikka väkiluku ei nousisikaan. Aito yhdessä tekeminen synnyttää hyvää uutta elinvoimaa, ja kun porukka vähenee, pidot voi tosiaan parantua.

– Tampereen lisäksi muita asukaslukuaan kasvattavia kuntia kannustaisin satsaamaan hyvään koordinointiin, sillä suuri kirjo vaikuttavia yrityksiä, järjestöjä ja julkisia palveluita järjestetään toimimaan yhdessä. Näin säästetään resursseja ja vapautetaan niitä uuden hyvän luomiseen.

Ala-Hemmilä korostaa, että Keskusta toimii omalta osaltaan niin, että yhteiskunta rakentuu yhteistyölle.

– Ja aivan samoin kuin muissakin puolueissa, meilläkin voi olla tosi huonoja tiimipelaajia. Onneksi vain vähän. Mutta yhteistyötaidoissa on pakko kehittyä ja antaa yhdessä tekemiselle suuri arvo. Tässä kohdassa koen toiminnanjohtajana olevani isossa roolissa.

Ala-Hemmilä lisää, että toiminnassa on hyvä huomioida kuntien kaksoishallinnon kannalta tarvittavat välttämättömät tiedot ja taidot.

– Keskustassa on todella paljon hyviä kouluttautumismahdollisuuksia, mitä ei kovin hyvin tiedetäkään.

MATTI PULKKINEN

Kirjoittaja: Matti Pulkkinen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%