Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkeen ja terveyteen kohdistuvasta tehtävästä maanantaina 21. elokuuta noin kello 17. Ilmoituksen mukaan yhtä henkilöä ammuttiin useasti.
Hätäkeskuksen kautta tulleen ilmoituksen mukaan Tampereen Hämeenpuiston pohjoispäädyn ja Nääshallin parkkipaikan läheisyydessä yhtä henkilöä ammuttiin ampuma-aseella useita kertoja. Tapahtumapaikalle saapui nopeasti useita poliisipartioita, mutta poliisin saapuessa paikalle epäilty tekijä oli poistunut alueelta. Uhri loukkaantui tilanteessa vakavasti ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon.
Tämän hetkisten tietojen perusteella poliisi epäilee, että epäilty kohdisti väkivallantekonsa vain yhteen henkilöön.
– Tapahtumapaikan sijainti ja tapahtuma-aika huomioon ottaen tilanteessa on ollut kuitenkin käsillä merkittävä vaaratilanne, sillä Hämeenpuisto on vilkas ja tapahtuma-aikaan puistossa oli useita henkilöitä, sanoo Sisä-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Ona Autere tiedotteessa.
Poliisi eristi Hämeenpuiston pohjoispäädyn teknistä tutkintaa varten.
Poliisi on ottanut tapaukseen liittyen yhden henkilön kiinni. Kiinniotettua henkilöä epäillään alustavasti tapon yrityksestä. Rikosnimikkeet voivat muuttua esitutkinnan edetessä.
Poliisi jatkaa asian tutkintaa, ja tapauksesta tiedotetaan aikaisintaan huomenna.
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.