Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Sisä-Suomen poliisi on saanut eilen torstaina ilmoituksen uhkaavasti käyttäytyvästä henkilöstä päiväkodilla Kangasalla. Poliisille tulleen ilmoituksen mukaan ulkopuolinen henkilö oli mennyt päiväkodin tiloihin ja käyttäytynyt uhkaavasti Kangasalla, Mäyrävuorentiellä sijaitsevassa päiväkodissa torstaina 26.10.2023 noin kello 11 jälkeen aamulla. Poliisin saavuttua paikalle epäilty henkilö otettiin kiinni päiväkodin pihalla.
Olemassa olevien tietojen perusteella tilanteen aikana ei ole syntynyt henkilövahinkoja päiväkodissa olleille henkilöille, eikä epäilty henkilö ole kohdistanut toimintaansa päiväkodissa olleisiin lapsiin.
Tilanteen aikana henkilön epäillään vahingoittaneen vähäisesti päiväkodin omaisuutta.
Henkilöä epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja vahingonteosta. Epäilty virkamiehen väkivaltainen vastustaminen on kohdistunut poliisiin.
Asian esitutkinta jatkuu mm. kuulusteluilla.
Tilanteen johdosta päiväkodissa olleille henkilöille on järjestetty kriisiapua.
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.