Uutiset

1990-luvulla syntynyttä miestä epäillään tapon yrityksestä Nokialla

today2.2.2024

Background
share close

Poliisi on ottanut kiinni 1990-luvulla syntyneen miehen epäiltynä tapon yrityksestä Nokialla. Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi epäillyn tänään todennäköisin syin.

Poliisi sai varhain tiistaina yöllä 31.1. noin yhden aikaan hälytystehtävän väkivaltarikoksesta Nokian keskustassa sijaitsevan ravitsemusliikkeen eteen. Poliisi oli nopeasti paikalla ja tapasi paikalta vakavia vammoja saaneen uhrin. Poliisi antoi uhrille ensiapua sairaanhoidon paikalle tuloon saakka.

Poliisi aloitti etsinnät epäillyn tavoittamiseksi ja selvisi, että tämä on autolla liikkeellä. Hänen tavoittamiseen osallistui useita partioita. Poliisi sai epäillystä havainnon, mistä käynnistyi takaa-ajo Nokialla keskustassa, VT 12:lla ja lopulta valtatie 3:lla. Takaa-ajossa Nokialla pysäytysyrityksen yhteydessä yksi poliisiauto vaurioitui lievästi. Epäilty ajoi kovaa ylinopeutta ja pääsi pakenemaan tilanteesta.

Tiistaina aamulla ennen seitsemää epäilty tavoitettiin Sorinkadulta, jossa hän oli sytyttänyt käytössään olleen auton palamaan ja hän antautui poliisille. Poliisi otti epäillyn kiinni. Häntä epäillään tässä vaiheessa tapon yrityksen lisäksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vahingonteosta. Epäilty on vangittu tänään Pirkanmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin tapon yrityksestä epäiltynä.

Tapauksen esitutkinta jatkuu, eikä poliisi tiedota tapauksesta tässä vaiheessa enempää.

Kirjoittaja: Kimmo Hoivassilta

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%