Uutiset

Liikevoittoennätyksen tehneen Aito Säästöpankin Ahonen herättelee reagoimaan rajusti muuttuvaan yhteiskuntaan

today15.2.2024 5

Background
share close

Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla toimiva Aito Säästöpankki takoi poikkeusoloissa viime vuonna koko 14-vuotisen historiansa liikevoittoennätyksen. Voimakas asuntolainakauppa on ollut vuosikaudet pankkien ruokahammas; nyt tilanne on uusi vuosikymmeniin. Toimitusjohtaja Pirkko Ahonen korostaa, etteivät kovat tunnusluvut saa sokaista pankin tulevaisuustyötä. Hänen mukaansa pankkialan on valmistauduttava ja varauduttava suomalaisen yhteiskunnan muutoksiin. Syntyvyys on laskenut jo 15 viime vuoden ajan, eikä siihen ole nousua näköpiirissä. Väestö ikääntyy. Kasvu ja kehitys eivät jakaannu tasaisesti, vaan maassa on menestyvät ja taantuvat alueet. Samanlainen kahtiajakautuminen koskee maakuntia. – On reagoitava, ja on varauduttava – etupainotteisesti.

Toimitusjohtaja Pirkko Ahonen kertoo, ettei tämän vuoden tammikuu tuonut vielä myönteistä muutosta asuntokauppaan. Hän kertoo, etteivät uudet asuntolainat olleet viime vuoden suuri juttu. Pankki menestyi korkokatteen nousulla. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Miljardipankki Aito Säästöpankin toimitusjohtaja Pirkko Ahonen on seurannut viime vuosien ajan kotimaista pankkimarkkinaa Säästöpankkiliiton hallituksen puheenjohtajan silmin. Tältä näköalapaikalta hän havainnoi muutos- ja kehitystarpeita, joita koko yhteiskunnan ainutlaatuinen myllerrys heittää myös pankkisektorille. Hänen mielestään kaikki eivät halua nähdä eikä tunnistaa muuttuvaa toimintaympäristöä.

Ahonen jättää liiton vetovastuun. Kolme vuotta tehtävässä ovat opettaneet paljon pankkikentästä ja koko yhteiskunnasta. Hän uskoo, että uudella puheenjohtajalla on edessään vaativa tehtävä, kun liitossa ratkotaan pankkitoiminnan edellytyksiä toisistaan hyvin erilaisilla alueilla. Todennäköistä on, että yhdistymisiä toteutuu jo lähitulevaisuudessa. Isossa kuvassa kyse ei ole siitä, suljetaanko vai avataanko konttoreita, toimipisteitä. Kyse on alueiden elinvoimasta tai elinvoimattomuudesta.

Nyt Aito Säästöpankki pitää perinteistä tulosinfoaan. Vuosi 2023 on Aito Säästöpankille myönteisen kasvun ja kehityksen ajanjakso. Kuitenkin Pirkko Ahonen toivoo, että koko Suomessa viritettäisiin perinpohjainen keskustelu kansakunnan ja maan, pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta.

Ahosen mielestä ravistelevalla yhteiskunnallisella keskustelulla on jo kiire. Hän pelkää, että monet vaikeudet kroonistuvat, ja monet ongelmat paisuvat ratkaisemattomiksi tekemättömyyden keskellä. Tällaisia ovat muun muassa ammattikoulujen, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen aloituspaikkojen määrät. Toimitusjohtaja vaatii konkreettista sisältöä esimerkiksi kasvu- ja kehitysnäkymiin, joita viljellään lukuisissa kunnissa. Hän kysyy, mistä jokaiselle kunnalle löytyvät niiden kaipaamat uudet asukkaat eli veronmaksajat.

– Monet maamme asiantuntijat ovat jo todenneet, ettei maamme sisällä voi tapahtua enää voimakasta muuttoa. Kynnelle kykenevät ovat jo muuttaneet.

Ahonen näkee silmissään muutostarpeet, jotka haastavat nimenomaan pankit. Hän kysyy, ovatko pankit valmiit tunnustamaan realiteetit ja muuntautumaan niiden mukaisesti.

Suomen kasvukäytävällä kolmen maakunnan alueella toimivan säästöpankin pomo ei tuudittaudu hyvään onneen eikä suotuisaan toimintaympäristöön. Hän korostaa, että taloudellisesti terve ja vakaa pankki pystyy kohtaamaan ikäviäkin asioita.

”Talous on mielenterveyden asia”

Pirkko Ahonen sanoo, että talous on ihmisen keskeinen mielenterveysasia. Hän korostaa, ettei kyse ole rahanpaljoudesta, vaan esimerkiksi palkan riittävyydestä normaaleihin elinkustannuksiin. Mielenterveyden ongelmat ovat kansallinen haaste.

– Jos henkilökohtaisen taloudenpito brakaa, tilanne vaikuttaa kielteisesti moneen asiaan. Vaikeuksissa oleva ihminen kuvittelee herkästi, että hänen tilanteensa on monien tiedossa. Ihminen käpristyy sisäänpäin ja alkaa eristäytyä. Hän syrjäytyy. Korostan, ettei raha ole elämän tärkein asia.

Ahonen sanoo, että Aito Säästöpankin kymmenen vuotta sitten määrätietoisesti aloittamat oman talouden tuokiot ymmärretään nykyään asiakkaiden keskuudessa oikein. Niissä käydään yksityiskohtaisesti läpi asiakkaan tulot ja menot sekä suunnitellaan taloutta.

– Nuoret pitävät talousvalmennusta luonnollisena asiana. Meillä on tapahtumassa valtava kulttuurinmuutos tässä asiassa. Uusilla sukupolvilla on myös avoin suhtautuminen raha-asioihin, ne eivät ole tabuja. He osaavat kertoa vaikeistakin asioista heti, kun yllättävä tilanne pukkaa päälle.

Ahonen kertoo, että oman talouden tuokioiden määrä kasvoi viime vuonna peräti 45,6 prosenttia.

– Huomionarvoista on, että lainanhoitojoustojen kysyntä kasvoi 12 prosenttia koronavuodesta 2022. Määrällisesti se tarkoittaa runsasta sataa joustopyyntöä. Määrä on aikaan nähden myönteinen yllätys.

Ahonen kiittelee asiakkaita siitä, että he säästävät nykyään hyvin taloutensa vakauttamiseksi puskureita.

– Joskus on todettu, että turvallinen puskuri olisi kolmen kuukauden palkkaa vastaava summa. Puskuri on henkilökohtainen asia, joten yhtä ainoaa oikeaa mallia tai euromäärää ei ole.

Rahasto- ja vakuutussäästöt kehittyivät myönteisesti. Rahastosäästöjen määrä kasvoi yhdeksän prosenttia ja vakuutussäästöjen viisi prosenttia. Myös henkilökohtaista varainhoitoa tarjoavan Säästöpankki Yksityispankin asiakasmäärä lisääntyi.

Korkokate toi hyvää

Aito Säästöpankki takoi viime vuonna 20,5 miljoonaa euroa liikevoittoa. Pirkko Ahonen teroittaa, että korkokate toi isosti hyvää pankille.

– Viime vuosi palkitsi aikaisempina vuosina tehdyn asiakastyön.

Vuoden 2023 liikevoitto on huhtikuussa 14 vuotta täyttävän Aito Säästöpankin kaikkien aikojen paras. Pankin liikevoitto kasvoi 42,7 prosenttia eli 20,5 miljoonaan euroon, kun se vuonna 2022 oli 14,4 miljoonaa euroa.

– Liikevoiton kasvuun vaikutti markkinakorkotason noususta johtunut korkokatteen kasvu ja onnistunut asiakastyö. Uusien, isojen rakennushankkeiden ja yritysten investointien vähentyessä myös rahoituksen kysyntä oli aiempaa vaimeampaa, mikä puolestaan aiheutti pankin taseen pienenemisen edellisestä tilikaudesta 3,8 prosenttia. Tase oli viime vuoden lopussa 1,33 miljardia euroa, kun se edellisvuoden lopussa oli 1,38 miljardia euroa.

– Paransimme myös kannattavuuttamme, erityisesti asiakasliiketoiminnassa. Sen tulos lähes kaksinkertaistui, kasvaen 17,4 miljoonaan euroon edellisvuoden 9,4 miljoonasta eurosta.

Pankki sai 2 500 uutta henkilöasiakasta. Nyt asiakasmäärä on 71 900.

– Saimme 400 uutta yritysasiakasta. Yritysasiakkaille myönnettyjen luottojen kanta kasvoi noin kolme prosenttia. Luvussa eivät ole mukana asunto-osakeyhtiöille myönnetyt luotot, joiden kanta pysyi ennallaan painopisteen siirtyessä uustuotannosta perusparannuslainoihin.

Ydinvakavaraisuus vahvistui entisestään päätyen viime vuoden lopussa 23,89 prosenttiin.

Perinteisesti pankkien tuloskatsauksissa ovat loistaneet voimakkaasti kasvaneet asuntolainamäärät. Nyt tilanne on uusi.

Ahosen mukaan asuntokauppa kävi tahmeasti lähes koko viime vuoden. Tästä syystä myös Aito Säästöpankin uusien myönnettyjen asuntoluottojen määrä jäi selvästi aiempia vuosia pienemmäksi. Pankin asuntoluottokanta pysyi kuitenkin aiempaan vuoteen verrattuna lähes ennallaan, laskien 0,15 prosenttia.

Taseen loppusumma asettui 1,33 miljardiin euroon. Luottojen kokonaismäärä oli 1,47 miljardia euroa.

Aito Säästöpankki syntyi huhtikuussa 2010 Ikaalisten Säästöpankin (perustettu vuonna 1876) ja Luopioisten Säästöpankin (perustettu vuonna 1903) yhdistymisen tuloksena. Huittisten Säästöpankki (perustettu vuonna 1877) yhdistyi Aito Säästöpankkiin vuonna 2020 ja Ylihärmän Säästöpankki (perustettu vuonna 1900) vuonna 2022. Aito Säästöpankin omistavat Huittisten Säästöpankkisäätiö, Ikaalisten Säästöpankkisäätiö, Luopioisten Säästöpankkisäätiö ja Ylihärmän Säästöpankkisäätiö.

MATTI PULKKINEN

Kirjoittaja: Matti Pulkkinen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%