Uutiset

Hyvinvointialueen henkilöstöllä on kyselyn mukaan melko hyvät fiilikset – kaikki eivät silti ole valmiita suosittelemaan työtä muille

today19.4.2024

Background
share close
Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstölle tehty kysely kertoo hyvinvointialueen mukaan, että Pirhan monissa yksiköissä viihdytään töissä. Kuvassa Tays Hatanpään terveysasema Tampereella. Kuva: Sanni Harmanen

TUOREEN mittauksen perusteella monissa Pirkanmaan hyvinvointialueen yksiköissä viihdytään töissä ja työyhteisöt koetaan turvallisiksi. Henkilöstö kokee myös pystyvänsä hyödyntämään omaa osaamistaan työssä, todetaan hyvinvointialueen tiedotteessa.

Pirha tutkii henkilöstön työviihtyvyyttä ns. Fiilismittari-kyselyillä neljästi vuodessa.

Kuluvan vuoden ensimmäisessä Fiilismittarissa Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstöltä kysyttiin, kuinka todennäköisesti henkilöstö suosittelisi työyhteisöään asteikolla 1-10.

Ilmeni, että kriittisesti suhtautuvia oli koko organisaation tasolla hiukan enemmän kuin innokkaimpia suosittelijoita. Suosittelijoiksi laskettiin arvosanat 9-10 antaneet ja kriittisiksi numeroarvion väliltä 0-6 antaneet.

Suositteluarvo oli kuitenkin monissa yksiköissä positiivinen eli suosittelijoiden määrä ylitti kriitikoiden määrän.

Tämän lisäksi Fiilismittari-kyselyssä pyydettiin arvioimaan muutamia työntekijäkokemukseen ja turvallisuuteen liittyviä väittämiä asteikolla 1–5. Vastausten keskiarvot vaihtelivat lukujen 3,3 ja 4,1 välillä koko organisaation tasolla.

Parhaimmaksi työntekijät arvioivat turvallisuuden kokemuksen omassa työyhteisössään.

Seuraavaksi korkeimmat arviot henkilöstö antoi mahdollisuuksille hyödyntää omaa osaamista työssä sekä sille, ettei työyhteisössä sallita muita loukkaavaa käytöstä. Korkeaksi henkilöstö arvioi myös työssä viihtymisen.

– VASTAUKSIEN keskiarvoja voi pitää varsin hyvinä ensimmäisen toimintavuoden jälkeen. Turvallisuudenkokemus ja oman osaamisen hyödyntäminen vaikuttavat paljon työntekijän työhyvinvointiin, toteaa Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Taina Niiranen.

– Fiilismittarin avulla voimme tunnistaa, mitkä asiat ovat meillä kunnossa ja millaisia kehityskohteita työyhteisöissä on, sanoo Niiranen.

Kyselyyn vastasi hieman yli 7000 työntekijää eli kolmannes henkilöstöstä.

Lyhyen Fiilismittari-kyselyn lisäksi Pirkanmaan hyvinvointialue mittaa työntekijäkokemusta myös laajemmalla henkilöstötutkimuksella joka syksy.

Kirjoittaja: Radio SUN

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%