Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot
today21.5.2024 4
Pinsiössä on tarjolla monipuolinen kattaus taidetta. Taidehotelli Urkin Pirtin naapurina on ITE-Taidepuisto, joka ottaa kävijänsä tänä kesänä vastaan Runopuistona. Linnuntietä vajaan neljän kilometrin päässä on Puujumalpuisto, jota isännöi taiteilija ja yrittäjä Jari Antila. Puujumalpuiston esillepano uudistuu kokonaan.
Pirkanmaan mainiona vieraillut Jari Antila oli keskeisessä roolissa 12 vuotta sitten, jolloin ITE-Taidepuisto perustettiin, rakennettiin ja avattiin suurelle yleisölle. Tästä kesästä alue tunnetaan Runopuistona, ja sillä on uudet vastuunkantajat. Ohjaksissa ovat nyt Päivi Seppä ja Pia-Maria Laaksonen.
Antilan kodin yhteydessä on kasvonsa pesevä Puujumalpuisto, jonka suosio yllätti myönteisesti viime kesänä, jolloin se oli ensimmäistä kesää auki. Yleisö löysi paikalla ja se piti näkemästään.
Tänä kesänä Puujumalpuistossa on täysin uusi taidekokonaisuus. Sen toteuttamisessa on mukana parikymmentä taiteilijaa eri puolilta Suomea.
Kirjoittaja: Matti Pulkkinen
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.