Teemat

Jussilan Eurooppa liputtaa ihmisten vapauden, ympäristön kantokyvyn ja demokratian puolesta

today29.5.2024

Background
share close
VIESTINTÄKONSULTTI Perttu Jussila tunnistaa valtavan suuren toivottomuuden, joka vallitsee ihmisten keskuudessa. Se saa kasvot sosiaalisessa mediassa.
Eu-vaaliehdokas Perttu Jussilan mielestä kansalaiset vauvasta vaariin kaipaavat faktoihin pohjautuvaa toiveikkuutta.

Vihreä liitto on EU-vaaleissa täydellä 20 ehdokkaan listalla, jolla on Jussilan lisäksi Pirkanmaalta psykologi Julia Sangervo.

Jussila tekee vaalityötään laajalla rintamalla. Hänellä ovat käytössä niin perinteiset käytännöt vapaaehtoisineen turuilla ja toreilla kuin somen tarjoamat mahdollisuudet. Videot ja postaukset välittävät ehdokkaan sanomaa.

– Europarlamenttivaalit on kovin ongelmalliset. Niiden merkittävyys on suuri, mutta niihin suhtautuminen on väheksyvää. Venäjä on riisunut naamarinsa, ja USA on epävakaa. Euroopan unionin rooli ja tehtävät korostuvat.

Jussila haluaa edistää EU:ta vahvistavaa sanomaa. Sen ytimenä on, että EU on rauhan ja vakauden takaaja.

Yksi EU-vaalien kuumimpia aiheita on turvallisuus laajasti ymmärrettynä. Jussilan mukaan kansalaiset kantavat isosti turvallisuudesta huolta.

– Pidän vakavana sitä, että äärioikeistolaiset puolueet nousevat maanosassamme. Lisäksi Ukrainan tuki on vaarassa. Meidän on muistettava, että puolustamme itseämme ja arvojamme, kun autamme Venäjän hyökkäyssodan kohteena olevaa Ukrainaa.

Etenkin lapset ja nuoret ovat peloissaan ilmaston muutoksen ja luontokadon realistisista uhkakuvista. Jussilan mielestä kansalaiset vauvasta vaariin kaipaavat faktoihin pohjautuvaa toiveikkuutta.

– EU:n on annettava konkreettisia vastauksia, tekoja, miten ilmasto- ja luontopolitiikkaa tehdään. Ihmiskunnalta loppuu aika, jos maapallolla ei aleta tosissaan tehdä kunnianhimoista politiikkaa.

Jussila herättää tunnistamaan, että esimerkiksi monet yritykset ovat aktiivisia ilmastonmuutosta ehkäisevässä ja hidastavassa toiminnassaan. Niin talous- kuin elinkeinopolitiikka tukevat jo oma-aloitteisesti ja laajalla rintamalla vihreää siirtymää.

– Maailma käy läpi uusteollista murrosta, joka mahdollistaa Euroopan unionille ja erityisesti Pohjoismaille kymmenien miljardien investoinnit. Jos ilmastopolitiikassa vedetään jarrua, on riskinä se, että investoinnit menevät muualle. Puhtaan energian investointien edistäminen on myös olennainen kysymys Euroopan omavaraisuuden sekä turvallisuuden näkökulmasta. Peruutuspeiliin vilkuilu ei nyt auta.

Perttu Jussilan mielestä maataloustukien painopiste on siirrettävä eläinperäisestä kasviperäiseen ravintoon.
KOTIMAINEN maatalous on Perttu Jussilan mukaan keskeinen osa kansallista turvallisuutta ja huoltovarmuutta. Hän korostaa, ettei maanviljelijöitä tarvitse jättää heitteille, vaikka maataloustuotannon suuntaa uudistetaan. Maatalouden uudistaminen on välttämätön tosiasia.

– Olennaista on se, mitä ja miten Suomessa ruokaa tulevaisuudessa tuotetaan.

Jussila muistuttaa, että EU:n budjetista suurin osa eli noin 40 prosenttia menee tällä hetkellä maataloustukiin.

– Se on nykyisessä maailman tilanteessa liikaa, vaikka maataloutta onkin tuettava. Maatalous on olennainen huoltovarmuuskysymys, mutta meillä on kuitenkin akuutteja tarpeita liittyen niin vihreän siirtymän kuin puolustusteollisuudenkin edistämiseen, jolloin 40 prosenttia budjetista maataloustukiin ei ole realistinen, jos haluamme edistää myös muita huoltovarmuuden kannalta olennaisia teollisuuden aloja.

Jussilan mielestä tukien painopiste on siirrettävä eläinperäisestä kasviperäiseen ravintoon.

– Tämä on tärkeää ilmasto- ja ympäristötavoitteiden kannalta, mutta myös kansanterveydellinen kysymys. Kulutamme eläinperäistä ravintoa aivan liikaa.

Jussila pitää lisäksi energiaomavaraisuutta ratkaisevan tärkeänä omavaraisuustekijänä.

– Kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainaan, niin meillä Suomessa kuin koko Euroopassa havahduttiin omavaraisuuskysymyksiin. Suurennuslasin alle nousivat ruoan lisäksi energiakysymykset.

Jussilaltakin kysytään monesti hänen kantaansa EU:n yhteiseen puolustukseen ja armeijaan.

– Jokaisen jäsenmaan on vahvistettava omaa puolustustaan. En kannata EU:lle omaa armeijaa. Se olisi päällekkäinen.

Sen sijaan Jussila painottaa sitä, että EU-maiden on tärkeää satsata puolustukseen ja vahvistaa sitä.  

KUKA maksaa ja saa -kysymykset ovat Perttu Jussilan mielestä älyllisesti epärehellisiä.

– Suomi ei yksinään pärjäisi globaalissa maailmassa. Olemme pieni maa ja kansakunta yhdessä maanosan nurkassa. Me saamme vapaan muun muassa liikkuvuuden ja toimivat kauppasuhteet.

Jussila muistuttaa myös siitä, että nettomaksajan ja -saajan osat vaihtelevat. Ne eivät ole kiveenhakattuja.

Jussilan mielestä yhteisvelan kategorinen poissulkeminen ei ole järkevää.

– Ennen sitä on käytettävä muita keinoja. Kysehän on aina siitä, mihin velkaa otetaan. Jos otamme velkaa esimerkiksi vihreän siirtymän investointien vauhdittamiseen, joka edistää niin kilpailukykyä, huoltovarmuutta kuin ilmastotavoitteitakin niin se voi olla varsin kannattava diili. Tässä epävarmuuden ajassa kaikkien vaihtoehtojen pitäminen pöydällä on järkevää.

MAAMME vientiteollisuuden linjaus työperäisen maahanmuuton tarpeellisuudesta on Perttu Jussilan mielestä otettava vakavasti.

– Käsillä on maamme huoltosuhteen turvaaminen.

Jussila nostaakin ongelmaksi pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen rasistisen ja syrjivän politiikan.

– Jos esimerkiksi it-osaajat joutuisivat poistumaan maastamme, he löytäisivät työtä muista maista. En usko, että ihmiset tykkäisivät sahaavasta olemisesta, nyt täällä, huomenna toisessa maassa.

Jussila huomauttaa, että EU:n tekemissä vertailuissa Suomi näyttäytyy kovin rasistisena maana.

– Miten täällä suhtaudutaan vaikkapa romaaneihin. Meillä on peiliin katsomisen paikka.

Kirjoittaja: Matti Pulkkinen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%