SUN Kesä 2024

Mustanlahden satamassa sijaitseva Munkkis tarjoaa mahdollisesti Suomen övereimmät munkit

today8.7.2024 1

Background
share close

Kesäretki Näsijärven rannalla vei SUN Radion toimituksen Mustanlahden satamaan, josta löytää mahdollisesti Suomen övereimmät munkit. Joulukuussa 2019 Loimaalla avattu Munkkis avattiin Tampereelle ensimmäisen kerran kesällä 2023, jonka jälkeen vierailijoita on riittänyt paikallisten lisäksi myös monien satojen kilometrien päästä.

”Loimaalla överimunkkeja on tarjolla jopa 63 eri makua. Tampereelle olemme valinneet 46 suosituinta makua.” kertoo yhdessä puolisonsa Drilonin kanssa Munkkista pyörittävä Edina Perolli. ”Ideat munkkeihin tulee Drilonilta. Aina kun uusi ajatus Munkkiksesta tulee mieleen, alkaa hän sitä kehitellä.”

Alunperin tarkoituksena oli luoda vain pieni kahvila Loimaalle, mutta toinen Munkkiksen yrittäjistä halusi valikoimiin jotakin erilaista. Idea överimunkeista saavutti valtavan suosion sosiaalisessa mediassa, ja pian parin aiemmat päivätyöt jäivät, sillä Munkkiksessa väkeä riitti paremmin kuin hyvin.

Mikä sitten on suosittujen Munkkisten salaisuus?

”Ne on sydämellä tehty alusta loppuun. Kun Drilon tekee taikinan, hän heittää sen pois mikäli maku ei ole täydellinen. Jokaisen taikinan tekee joko Drilon tai minä itse.” Edina Perolli kertoo.

Kuuntele Edina Perollin haastattelu:

Kuvassa Edina Perolli (oik.) yhdessä tyttäriensä kanssa

Kirjoittaja: Noora Leijo

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%