SUN Kesä 2024

Siika sopii mainiosti kesäkeittiöön

today8.7.2024

Background
share close

Kalavapriikin Jesse Valkama kertoi SUN Herkkukesässä siian saloista kesäkeittötä ajatellen.

Valkama korostaa siian sopimista grillissä valmistettavaksi. Toki siiasta voi loihtia myös esimerkiksi maistuvat alkupalat cevichen muodossa.

Lisää reseptejä ja vinkkejä kalaruokiin löytyy osoitteesta www.kalaonni.fi

Kuuntele alta Jesse Valkaman vinkit siian käyttöön kesäkeittiössä:

Herkkukesä / Jesse Valkama, siika

Grillattua Benella siikaa, sitruuna-voiperunaa ja tuoresalsaa

300g Benella Siikafile

300g varhaisperunaa

50g Kirsikkatomaattia

50g Katkarapu

50g Raparperi

50g Kurkku

1kpl Sitruuna

50g Voi

Kevätsipulia

Rypsiöljyä

Oliiviöljyä

Suolaa

Mustapippuria

Korianteria

Pikkelilientä

  • Valmista 1-2-3 pikkeliliemi. Käytä 1 osa etikkaa, 2 osaa sokeria ja kolme osaa vettä. Kuumenna ainekset kattilassa kunnes sokeri on liuennut joukkoon. Anna jäähtyä ennen käyttöä. Leikkaa raparperit n. 0,5cm viipaleiksi ja lisää pikkeliliemeen. Pikkelit on hyvä tehdä vähintään edellisenä päivänä, mieluusti jo muutaman päivän ennakkoon. Kerralla kannattaa tehdä isompi erä, sillä pikkelöidyt kasvikset säilyvät hyvin.
  • Keitä perunat
  • Kuori kurkku ja poista siemenosa, leikkaa pieneksi kuutioksi. Puolita kirsikkatomaatit ja hienonna kevätsipuli ja korianteri. Sekoita katkarapu, kurkku, kirsikkatomatit, pikkelöidyt raparperit, kevätsipuli sekä korianteri. Mausta suolalla, mustapippurilla sekä oliiviöljyllä.
  • Sulata voi kattilassa, purista joukkoon sitruunamehu. Grillaa esikeitetyt perunat grillissä ja lisää sitruunavoin joukkoon.
  • Kuivaa Benella Siikafileiden nahka, sivele rypsiöljyllä ja mausta suolalla sekä mustapippurilla.
  • Grillaa siikafileitä nahkapuoli alaspäin n. 3-5 minuuttia kunnes kala on kypsää.

Kirjoittaja: Kimmo Hoivassilta

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%