Uutiset

Kuhmoisten tuorein asevarkaus: pitkäpiippuisia aseita lastattiin autoon, omistajaa pahoinpideltiin ja paon yhteydessä törmättiin paloautoon

today29.8.2024

Background
share close

Kuhmoisten ase- ja varustenäyttely tiloihin kohdistui 2. -3.7.2024 murto, minkä yhteydessä anastettiin 34 käsiasetta. Rikoksesta epäillään pirkanmaalaista vuonna 1974 syntynyttä mieshenkilöä. Mies on myöntänyt syyllistyneensä ko. rikokseen. Asiaa tutkitaan törkeänä varkautena ja törkeänä ampuma-aserikoksena. Esitutkinnan aikana poliisi on takavarikoinut anastetuista aseista kahdeksan kappaletta. Kaikki aseet olivat toimivia käsiaseita.

Murron jälkeen poliisi on suorittanut niitä toimenpiteitä, joita se on katsonut tarpeelliseksi kiinteistöön jääneiden aseiden osalta.

Samaan kiinteistöön kohdistui 5.7 murto, minkä yhteydessä anastettiin mm. alkoholia. Rikoksesta epäillään pirkanmaalaisia 1974 ja 1985 syntyneitä miehiä. Miehet ovat myöntäneet rikoksen.

Poliisi on ottanut aseiden kätkemiseen liittyen kiinni useita henkilöitä. Vuonna 1987 ja 1990 syntyneitä miehiä sekä 1963 syntynyttä naista epäillään törkeästä kätkemisrikoksesta ja törkeästä ampuma-aserikoksesta. Epäillyt ovat pääosin kiistäneet rikokset. Lisäksi kätkemisrikoksista ja ampuma-aserikoksista epäillään 1995 ja 1990 syntyneitä miehiä sekä 1985 ja 1992 syntyneitä naisia. Epäillyt ovat pääsääntöisesti myöntäneet rikokset.

28.8.2024 Kuhmoisten ase- ja varustenäyttely tiloihin kohdistui jälleen uusi rikos. Poliisi sai hälytyksen 14.15. ja paikalle lähetettiin useita poliisipartioita, sillä alkutietojen mukaan paikalla olleeseen ajoneuvoon lastattiin pitkäpiippuisia aseita. Paikalle tullutta omistajaa on tilanteessa pahoinpidelty ja poistuessaan paikalta rikoksesta epäillyt ovat myös törmänneet paikalle tulleeseen paloautoon. Poliisi tavoitti auton Kangasalta ja siitä otettiin kiinni pirkanmaalaiset 1974 ja 1979 syntyneet miehet. Ajoneuvo oli anastettu aiemmin Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueelta ja siitä löydettiin aiemmin anastetut seitsemän pitkäpiippuista ampuma-asetta. Kyseiset aseet ovat mustaruutiaseita ja ovat näin olleen lupavapaita. Asiaa tutkitaan ryöstönä pahoinpitelynä, törkeänä pahoinpitelynä ja rattijuopumuksena.

Asiaan liittyen poliisi on pystynyt paljastamaan seuraavia oheisrikoksia

  • Ampuma-aserikos, huumausainerikos
  • Ampuma-aserikos
  • Huumausainerikos, törkeä ampuma-aserikos, törkeä huumausainerikos
  • Törkeä ampuma-aserikos, huumausaineiden käyttörikos
  • Rekisterimerkintärikos
  • Huumausaineiden käyttörikos x 2, lievä ampuma-aserikos
  • Ampuma-aserikos ja huumausaineiden käyttörikos

Huumausaineissa yhdistävänä tekijänä on ollut Alpha-PVP, mikä on synteettinen huumausaine. Se on luonnossa esiintyvän khat-pensaan (Catha edulis Forsk) psykoaktiivisen ainesosan, huumeeksi luokitellun katinonin johdos. Kemialliselta rakenteeltaan alfa-PVP muistuttaa Suomessakin jonkin aikaa sitten laajalti käytettyä huumausainetta metyleenidioksipyrovaleronia (MDPV), sekä pyrovaleronia, jonka aineenvaihduntatuote se on.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%