Koko Suomen lähiruokaa

Markkinat vievät nyt kysyntää toiseen suuntaan eivätkä projektit tehoa. Rahoitustakin jää käyttämättä. Kansantalouden alavire ja maatalouden rakennemuutos muuttavat asetelmaa 2020-luvulla. Tilipäivästä toiseen sinnittelevät pienituloiset ja alempi keskiluokka menettävät ostovoimaansa. Se näkyy ruokakaupassa. Paremmin pärjäävä osa ostaa edelleen artesaanituotteita ja paikallista, jos saatavuus on sujuvaa. Elämästä on tullut mutkikasta, täyttä. Helppo ostaminen, digitaalisesti tai hypermarketeista, helpottaa kuormaa.

Ulkopoliittinen jännite korostaa kansallista pärjäämistä. Paikallisuus merkitsee vähemmän. Kauppa, maatalouden edunvalvonta ja elintarviketeollisuus suitsuttavat kotimaisen ruoan merkitystä ja lähiruoka muuttuu kotimaiseksi ruoaksi. Lähiruoan kysynnän luonti vaatiikin tuottajalta yhä enemmän erottautumista. Onneksi sitoutunut asiakaskunta edelleen arvostaa lähialueiden tuotantoa ja on valmis näkemään hieman vaivaa.

Maataloustuottajien tilanteesta puhutaan paljon. Todellisuudessa ei ole yhtä tilannetta: viljelijöiden pärjäämisessä on vain vaihtelua. Paras viidennes menestyy, joskaan ei juuri tuota lähiruokaa suoraan kuluttajille. Menestyvän maatilan taustalla on osaava liikkeenjohto, harkitut investoinnit ja oikea mittakaava. Homma toimii yleensä parhaiten, kun tuotanto myydään rekkakuormina jalostavaan teollisuuteen tai keskusliikkeille. Tämä viidennes tuottaa yli puolet kaupungistuvan Suomen elintarvikkeiden raaka-aineista. Ongelma ei ole huoltovarmuus tai kannattamattomuus vaan ylitarjonta ja jatkojalostuksen vähäisyys: viennin kehittäminen onkin Suomen ruokateollisuuden kohtalonkysymys.

Osa tiloista menestyy teollisen mittakaavan raaka-ainetuotannolla, entä muut? Suoraan tilalta ja paikallisissa kaupoissa myyvät maatilat ja elintarvikejalostajat ovat haasteen edessä. Miten erottautua ostovoiman laskiessa? Hinnalla ei voi kilpailla eikä lähiruokaideologiaan liene paluuta. Miksi asiakas maksaisi oman pitäjän tuottajalle enemmän, jos naapurimaakunnassa joku valmistaa tehokkaammin ja se edullisempi tuote löytyy marketeista?

Kolmas polku koskee asteittaista siirtymää maaperää ja ekosysteemiä uudistaviin tuotantotapoihin. Se taitaa olla edessä kaikilla maatiloilla. Luonnon toimintaa mukailevat, monimuotoisuutta hyödyntävät ja elävään maaperään keskittyvät viljelytavat saattavat olla yllättävänkin kannattavia. Muutos edellyttää uuden oppimista ja vanhan poisoppimista. Uudistavasti tuotettu ruoka pitää osata tuotteistaa niin, että kuluttaja näkee mistä on kyse.

Uudistavan viljelyn sivuvaikutuksena tapahtuu jotain myönteistä: kun investoidaan maaperään ja monimuotoisuuteen, paikallinen oheismyynti tulee luontevammin osaksi maatilan tuotekatalogia. Ehkä maatilat alkavat taas ruokkia suoraan itseään ja yhteisöjään rahasatojen ohessa?

ANTTI LUOMALA

Kirjoittaja on pienviljelijä ja maatilaneuvoja Sastamalan Karkusta.

Yhteydenotot: 0400 234 372